Kokeile kuukausi maksutta

Lujabetonilta myös valmisbetonit Hämeenkyrön suureen tiehankkeeseen

Lujabetoni on valittu myös valmisbetonitoimittajaksi Suomen päätieverkkoon kuuluvan Valtatie 3:n Hämeenkyrön ohitustien väylähankkeeseen.

Betoniteollisuudelle etsitään uusia raaka-aineita.

Väylähankkeeseen kuuluu kymmenen kilometrin maantieosuuden lisäksi kymmenen sillan ja kolmen eritasoliittymän rakentaminen. Valmisbetonitoimituksessa toimitetaan betonit maantierakenteisiin paalulaattoina sekä siltarakentamisen erikoisbetonit siltojen rakenteisiin. Siltarakentamisessa käytetään vaativan P-lukubetonia ja se valmistetaan Lujabetonin Nokian tehtaalla, jonka valikoimaan erikoisbetoni kuuluu.

”Hankkeessa pumpataan arviolta 26 000 kuutiometriä valmisbetonia, on vedenalaista valua, pitkiä putkipaaluja, massiivisia perustuksia, paalulaattaa 12 000 neliömetriä sekä sillan kansia 10 kappaletta”, hankkeen urakoitsijan Destian taitorakennevastaava Ville Lehtonen kertoo.

Laadunvarmistus on isossa roolissa työmaalla. Ennen kuin betoni lasketaan muottiin, sille on tehty lukuisia kokeita tehtaalla ja viimeiset kokeet tehdään työmaalla ennen kuin muottiinlaskulupa voidaan antaa. Valut ovat isoja ja pitkäkestoisia, joten logistiikan ja kaluston on oltava kunnossa. Pisimmät valut kestävät jopa kolme vuorokautta ilman taukoja.

Betonitoimitukset alkoivat lokakuussa 2020 ja alustavan aikataulun mukaan Hämeenkyrönväylä valmistuu käyttöön vuoden 2022 lopulla.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujabetonilta myös valmisbetonit Hämeenkyrön suureen tiehankkeeseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat