Kokeile kuukausi maksutta

Pasilan pilvenpiirtäjien suunnitelma uusiksi: Suomen korkein asuintalo vielä aiottuakin korkeampi, torneista karsittu yksi

Myös tornien rakentaminen myöhästyy. Näillä näkymin torneja aletaan rakentaa aikaisintaan vuoden 2022 lopussa.

Trigoni on tarkoitus rakentaa kauppakeskus Triplan eteläpuolelle. Kuva: Pekka Sipola

Pasilaan rakennettavalle pilvenpiirtäjäalueelle Trigoniin piti tulla viisi tornitaloa, mutta näillä näkymin torneja rakennetaankin vain neljä. Rakennettavat tornit ovat kuitenkin hyvin todennäköisesti suunniteltua korkeampia.

Yhden tornin karsiminen suunnitelmasta liittyy alueen toteuttavan rakennusyhtiö YIT:n hankejohtajan Jouni Forsmanin mukaan siihen, että kaupunki haluaa tornien välejä väljemmiksi.

”Me suhtaudumme ajatukseen positiivisesti. Kaupungin ehdotus on ollut tosi hyvä”, Forsman sanoo.

Lokakuussa 2018 Trigoni voitti kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen järjestämän Keski-Pasilan tornialueen arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun. Trigoni on tarkoitus rakentaa Pasilan kauppakeskus Triplan viereen. Tällä hetkellä tyhjillään oleva 17 000 neliön tontti sijaitsee Pasilansillan eteläpuolella.

Aiemmin on kerrottu, että torneista korkein kohoaisi 190 metriin ja siinä olisi 50 kerrosta. Tornin on tarkoitus nousta pilvenpiirtäjäluokkaan Suomen korkeimmaksi asuintaloksi. Jo näillä mitoilla se olisi huomattavasti korkeampi kuin Kalasataman Majakka-tornitalo, joka on 134 metriä korkea ja 35-kerroksinen.

Syksyllä 2020 kaupungin ja YIT:n välit kuitenkin kiristyivät. Tuolloin kerrottiin, että Trigoni-suunnitelma oli ajautunut pahaan takalukkoon: kaupunki ja YIT olivat jo pääsemässä sopuun viiden tornin korkeuksista, mutta leveydet hiersivät kaupungin virkamiehiä.

Pasilan tornialueen asemakaavoituksesta vastaavan arkkitehti Ville Purman mukaan YIT oli alkanut yllättäen ajaa sitä, että torneista tulisi huomattavasti paksumpia kuin heidän alkuperäisessä kilpailuehdotuksessaan.

Alun perin korkeimmasta tornista oli tarkoitus tulla 44 metriä leveä. YIT oli Purman mukaan kuitenkin vaatinut, että leveyttä nostettaisiin 49 metriin, ja vedonnut asiassa hisseihin, jotka syövät talojen pinta-alaa. Jos YIT:n toive olisi toteutettu, tornitalojen väliin olisi jäänyt pienimmillään vain 15,75 metriä.

”Alueelle on toivottu hoikkien tornien ja väljyyden vaikutelmaa”, kertoo Pasilan aluerakentamisen projektinjohtaja Päivi Ahlroos.

”Tuskailimme aikamme kaupungilla väljyyskysymystä, ja tulimme siihen tulokseen, että yhden tornin pudottaminen pois suunnitelmasta on ainut vaihtoehto.”

Tähän vaikuttaa Ahlroosin mukaan myös se, että Trigonin tontti on hiukan pienentymässä alkuperäisistä suunnitelmista. Tontti ei nykyisinkään ole järin suuri jättimäistä tornitalosuunnitelmaa ajatellen, ja nyt Kalasatamasta Pasilaan rakennettava uusi raitiotielinja on syömässä siitä osan.

”Raitiovaunukiskoja joudutaan täydentämään ja katualuetta leventämään Länsi-Pasilan puolella tontin Pasilankadun kupeessa.”

Näillä näkymin näyttää siis hyvin todennäköiseltä, että Trigonista tulee neljän tornitalon kokonaisuus. Yhden tornin pudottaminen pois suunnitelmasta tarkoittanee kuitenkin sitä, että rakennettavista torneista tulee suunniteltua korkeampia ja kenties myös leveämpiä.

Torneihin tulisi sekä asuntoja että toimitilaa. Aiemmin suunnitteilla ollutta hotellia ei YIT:n Forsmanin mukaan olla toteuttamassa.

”Uskon, että torneihin tulee lisää korkeutta ja vähän lisää ehkä leveyttäkin”, Ahlroos sanoo.

Tätä toivoo myös Forsman.

”Ajatuksena on, ettei yhden tornin pudottamisen myötä kokonaisrakennusoikeus juuri muutu. Korkeuden suhde leveyteen pitää kuitenkin pysyä tietyissä rajoissa”, hän sanoo.

Tarkempia tietoja uusista mittasuhteista Ahlroos ja Forsman eivät vielä kerro, sillä ne tarkentuvat vielä kevään aikana. Asemakaavoituksen on tarkoitus olla valmis vuonna 2022, ja tornien rakentaminen voisi alkaa saman vuoden lopussa.

Alun perin ensimmäisen tornin rakentamisen piti alkaa jo tänä vuonna.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Pasilan pilvenpiirtäjien suunnitelma uusiksi: Suomen korkein asuintalo vielä aiottuakin korkeampi, torneista karsittu yksi”

  1. Kaikki viisi tornitaloa pitäisi jättää rakentamatta ja aloittaa suunnittelu täysin alusta. Ehdotetuksen kaikkien tornitalojen pohjapiirrokset ovat KOLMION muotoiset, joten ne ovat noin keskeiselle, arvokkaalle ja tärkeälle paikalle täysin sopimattomia:
    (1) Kolmion muotoisen pohjan käyttö johtaa maisemien maksimaaliseen peittoon: lähes kaikista suunnista katsottuna pohjaltaan kolmionmuotoiset tornit peittävät enemmän maisemia kuin pinta-alaltaan samansuuruiset muut pohjat, esim. ympyrän, kahdeksankulmion, neliön ja neliötä lähellä olevien suorakaiteen muotoiset pohjat. Toisin sanoen, hyötyynsä nähden ne näyttävät lähes joka suunnasta liian suurilta ja peittäviltä (sekä rumilta).
    (2) Kolmio on energian kulutuksen kannalta epätaloudellisin pohjan muoto, ja pohjapiirroksensa terävien kulmien vuoksi se johtaa vaikeasti hyödynnettäviin (vaikeasti sisustettaviin) hyötyneliöihin. Kolmion muodosta johtuva suuri vaipan pinta-ala (suhteessa rakennuksen lattioiden hyötyneliöihin) tarkoittaa suurempaa energiankulutusta kuin mitä esim. neliön muotoisella pohjalla.
    (3) Kolmion muotoisen pohjan käyttö johtaa hyötyynsä nähden tavanomaista kalliimpiin ja raaka-aineita haaskaaviin ratkaisuihin.
    Tarkemmat perustelut ovat luettavissa tästä nettiosoitteesta löytyvän uutisen H.P. -nimimerkin kommenteista klikkaamalla sen ”Keskustelu artikkelista”-linkkinappulaa:
    https://www.rakennuslehti.fi/2020/09/pasilan-pilvenpiirtajaalueen-neuvottelut-ajautuneet-takalukkoon-helsingin-mukaan-yit-on-uhannut-jo-jattaa-tornitalot-rakentamatta/

  2. Kun ne tulevat olemaan taloteknisestikin 50 vuotta ajastaan jäljessä, koska kehitys on tässä suhteessa pysähtynyt energiankulutuksesta korkeissa tornitaloissa tulee valtava.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat