Kokeile kuukausi maksutta

Kaikilla Luja-yhtiöillä oli menestyksekäs vuosi 2020 – tavoitteena kasvaa merkittävästi asuinrakentamisessa

Kaikkien Luja-yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi viime vuonna 6,5 prosenttia ja ylitti 800 miljoonaa euroa. Samalla  yhteenlaskettu liikevoitto kasvoi yli 11 miljoonalla eurolla 42,3 miljoonaan.

Kuva: Jussi Helttunen

Edellä mainitut Luja-yhtiöiden luvut sisältävät myös lähipiiriyhtiö Fesconin. Ilman sitä Lujatalo-konsernin, johon kuuluvat Lujatalo oy sekä Lujabetoni oy tytäryhtiöineen, liikevaihto kasvoi 7,1 prosenttia 755,5 miljoonaan euroon. Liikevoitto kasvoi 10,4 miljoonalla eurolla 39,6 miljoonaan. Konsernin liikevoittomarginaali kohosi 5,2 prosenttiin edellisvuoden 4,1 prosentista.

Tänä vuonna Luja-yhtiöissä panostetaan kehityshankkeisiin, joilla varmistetaan kilpailukyvyn vahvistuminen. Kuluvaan vuoteen Luja on lähtenyt hyvistä lähtökohdista, työkanta on hyvä ja osaaminen ja kilpailukyky ovat kunnossa.

Konsernin osalta maltillinen kasvu on tavoitteena myös lähivuosina. ”Tavoittelemme vähän markkinoita kovempaa kasvua, noin 5 prosentin luokkaa. Silloin menemme vielä meidän arvojemme mukaan, ettemme ota liian suurta etunojaa”, hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki kertoi Rakennuslehdelle järjestetyssä tulosinfossa.

Tavoitteena rakentaa 3000-4000 asuntoa

Lujatalo oy:n liikevaihto kasvoi 7,9 prosenttia 578,7 miljoonaan euroon. Liikevoitto oli 26,2 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 4,5 prosenttia. Lujatalon osalta sekä liikevaihto että tulos olivat ennätyksellisiä yhtiön historiassa. Edellisvuonna liikevoittoprosentti oli 4,1.

Luja kertoi nyt ensimmäistä kertaa konserniin kuuluvien erillisten yhtiöiden tuloslukuja. Aiemmin se on julkistanut vain koko konsernin tulosluvut.

Lujatalo oy:n liikevaihto jakautui siten, että 85 prosenttia tuli uudisrakentamisesta ja 15 prosenttia korjausrakentamisesta. Vuonna 2019 se oli hieman alle 20 prosenttia. Korjaamisen osuus on ollut laskusuunnassa jo vuosia, vaikka yhtiö on kertonut haluavansa kasvattaa sen osuutta. Helmikuun alusta toimitusjohtajana aloittanut Harri Savolainen kertoi, että korjaamisen osuuden kasvattaminen on kuitenkin yhä tavoitteena.

Noin vuosi sitten Lujatalo osti 10,05 prosentin osuuden korjausrakentaja Constista. Kun Consti kertoi hiljattain omassa tilinpäätösinfossaan, että se alkaa tarjota valikoidusti myös uudisrakentamisen palveluita asiakkailleen, tuntuisi loogiselta, että yhtiöt voisivat hyötyä molemmin puolin yhteistyöstä. Savolainen kuitenkin toisti Lujan entisen hallituksen puheenjohtajan Hannu Isotalon jo vuosi sitten antaman lausunnon, että Consti on Lujatalolle vain finanssisijoitus. Mitään yhteistyökuviota ei ole tekeillä.

Lujatalo rakensi viime vuoden aikana yhteensä 2034 asuntoa ja myi yhteensä 349 omaa Lujakotia. Selvä enemmistö oli siis urakointia. Lujatalolla on kuitenkin kovat tavoitteet asuntorakentamisen puolella ja etenkin gryndituotannossa. Tämä edellyttää tonttivarannon kasvattamista.

”Meillä on sellainen tavoite, että omalle tontille perustuvaa tuotantoa on vuodesta 2024 alkaen noin 1500-2000 asunnolle. Kun haluamme pitää kiinni siitä, että puolet meidän tuotannostamme on urakkatuotantoa, niin tämä tarkoittaa sitä, että Lujatalon läpi kulkevien asuntojen määrä kasvaa 3000-4000:een vuodesta 2024 alkaen”, Savolainen sanoi.

Hän kertoi myös yhtiön tutkivan ja kehittävän kyvykkyyttään puurakentamisen saralla, vaikka konsernilla on pitkä historia betoniteollisuudessa.

”Tässä on ajatuksena se, että olemme kilpailukykyisiä myös jatkossa yhdessä merkittävässä rakentamisen osa-alueessa emmekä joudu osaamisen takia jättäytymään siltä sektorilta pois.”

Lujatalo on myös perustanut kolme uutta liiketoimintayksikköä: Kiinteistö- ja kaupunkikehitys, Elinkaariliiketoiminta sekä Vedenkäsittely. Lujatalon toimitusjohtajana Savolaista edeltänyt Jussi Tanhuanpää ottaa vetovastuun Kiinteistö- ja kaupunkikehitysyksiköstä. Koska Lujatalo ei ole aiemmin rakentanut vedenkäsittelylaitoksia, se on rekrytoinut Vedenkäsittely-yksikköönsä tällaisista hankkeista kokemusta omaavaa porukkaa. Tätä yksikköä johdetaan Jyväskylästä, mutta sen on tarkoitus tehdä hankkeita ympäri Suomen. Elinkaarihankkeita Lujatalolla on tällä hetkellä menossa neljä.

Lujabetoni hakee yli 250 miljoonan liikevaihtoa

Lujabetoni puolestaan ylsi uuteen ennätykseensä liikevaihdossa, joka oli 192,7 miljoonaa euroa. Tulosta toimitusjohtaja Mikko Isotalo kuvasi sanalla hyvä. Liikevoittoa yritys teki 13,9 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 7,2 prosenttia. Vuotta aiemmin liikevoittoprosentti oli 5,3 prosenttia.

Lujabetonin kasvua tuki erityisesti suurissa kaupungeissa vilkkaana jatkunut asuntorakentaminen. Myös infrarakentaminen oli vilkasta. Lujabetonin saamiin suuriin kauppoihin lukeutuivat muun muassa Kemin biotuotetehtaan suuri paalutoimitus sekä useat väyläverkoston infrarakennushankkeet, kuten esimerkiksi Hämeenkyrön ohitustien mittava valmisbetoni- ja paalutoimitus ja Raide-Jokerin ratapölkkytoimitus.

”Lujabetoni on hyvä rakentamisen kuumemittari, eli se kertoo hyvin alan suhdanteesta”, Kohtamäki sanoi.

Tähän liittyen Isotalo sanoi, että julkisivuelementit on se tuoteryhmä, joka menee ehkä ”helpoiten tukkoon”. Tällä hetkellä näitä elementtejä saa hänen mukaansa touko-kesäkuulle. Lujabetonin oman Superlaatan osalta nyt myydään jo syksyä.

Lujabetonin tavoitteena on yltää yli 250 miljoonan euron liikevaihtoon vuonna 2027, jolloin konsernin nykyinen strategiakausi päättyy. Isotalon mukaan yhtiö hakee kasvua etenkin laattamarkkinoilla.

”Toinen kasvusuunta on Ruotsissa. Sinne panostetaan, ja sieltä haemme yritysostokohteita”, Isotalo sanoi.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kaikilla Luja-yhtiöillä oli menestyksekäs vuosi 2020 – tavoitteena kasvaa merkittävästi asuinrakentamisessa”

  1. Arkkitehtuuri jakaa toki mielipiteitä, mutta kyllä jutun kuvassa oleva luomus taisi jäädä arkkitehtuurin osalta tuhnuksi, niin päältä kuin sisältä. Jos Luja tavoittelee edustavuutta, jokin toinen kuva kehiin, muuten saatavatkin näyttävät veloilta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat