Kokeile kuukausi maksutta

Lujatalo kasvoi reippaasti – etenkin asuntorakentaminen veti vahvasti

Lujatalo-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna 17,8 prosenttia 705 miljoonaan euroon. Myös liikevoitto kasvoi 29,2 miljoonaan euroon, mutta suhteellinen kannattavuus heikkeni hieman liikevoittoprosentin ollessa 4,1.

Kuva: Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja

Konserniyhtiöistä etenkin Lujatalo oy kasvoi hurjaa 22,8 prosentin vauhtia 536,4 miljoonaan euroon. Luja ei kerro yhtiökohtaisia tuloslukuja, mutta hallituksen puheenjohtaja Hannu Isotalo kuvaa Lujatalon viime vuotta erinomaiseksi myös tuloksen osalta. Hyvien lukujen taustalla olivat asuntorakentaminen ja isot kärkihankkeet.

Lujatalolla valmistui viime vuonna yhteensä 2750 asuntoa. Niistä selvästi suurin osa oli urakoituja. Yhtiön mukaan aktiivisimmin asuntokauppaa kävivät asuntosijoittajat. Omia gryndiasuntoja valmistui 532. Lujatalon tilauskanta on kaikkien aikojen ennätystasolla noin puolessa miljardissa eurossa, mikä antaa hyvät lähtökohdat myös kuluvalle vuodelle. Yhtiö kertoo kuitenkin tekevänsä asuntoaloituksia harkiten ja analysoiden ennakkovarausasteet tarkasti.

Myös Lujabetonin liikevaihto kasvoi viime vuonna mukavat 10,7 prosenttia 188,1 miljoonaan euroon. Sen kasvu tuli lähinnä elementti- ja valmisbetonitoimituksista pääkaupunkiseudun alueella. Myös Lujabetoni paransi tulostaan vuodesta 2018.

Lujatalo-konsernin sisaryhtiö Fesconin liikevaihto kasvoi maltillisemmat 6,9 prosenttia 27,6 miljoonaan euroon. Se oli yhtiölle ennätyksellinen. Samalla sen liiketulos koheni 2,1 miljoonaan euroon ja myös suhteellinen kannattavuus parani liikevoittoprosentin ollessa 7,6.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujatalo kasvoi reippaasti – etenkin asuntorakentaminen veti vahvasti”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat