Kokeile kuukausi maksutta

Tampereen Sepänkadun sillalla valmistaudutaan kannen valutöihin

Raitiotien länsiosan eli Pyynikintori–Santalahti -osuuden siltatyöt jatkuvat suunnitelmien mukaisesti. Sepänkadun sillalla on aloitettu sillan kannen betonivalua edeltävien teräspalkkien asennukset.

Tampereelle rakentui tänä vuonna Sepänkadun silta allianssimallilla. Kuva: Kimmo Vallden

Santalahden ylikulkusillalla puolestaan vesieristykset on saatu valmiiksi ja viime viikolla siltakannella tehtiin suoja-asfaltointia ja tällä viikolla asfaltoidaan pyöräkaistaa.

Sepänkadun sillalla on syksyn aikana valettu sillan seinämien anturat sekä junaraiteiden pohjois- ja eteläpuolen seinämät eli niin sanotut kehäjalat, joille tehdään seuraavaksi vedeneristys. Nyt on aloitettu myös sillan kanteen tulevien teräspalkkien asentaminen.

”Asennamme sillalle lähiviikkojen aikana teräksisiä HEB-palkkeja, niiden välisiä sinkkilevyjä ja harjateräksiä. Ne tarvitaan joulukuun alussa tapahtuvaa valutyötä varten”, Raitiotieallianssin taitorakenteiden vastaava työnjohtaja Perttu Vähä-Pietilä kertoo.

Töitä tehdään Sepänkadun sillalle tehdyn suojakatoksen yläpuolella.

”Suojakatos rakennettiin, jotta sillan alapuolella kulkeva pääradan junaliikenne voi toimia töiden aikana häiriöttä ja työmaa voi edetä turvallisesti vilkkaasta junaliikenteestä huolimatta.”

Sepänkadun siltatyöt alkoivat tämän vuoden toukokuussa, jolloin myös läpikulku Sepänkadun kautta Paasikivenkadulle katkaistiin. Sepänkadun nykyinen silta korvataan uudella, entistä leveämmällä sillalla, joka mitoitetaan sekaliikenteelle (raitiotieliikenne, autoliikenne, jalankulku ja pyöräily).

Sepänkadun silta levenee enimmillään yli 40-metriseksi, kun sillan entinen leveys oli reilut 15 metriä. Siltatyöt kestävät loppukesään 2022 asti. Sillan valmistuttua siihen tulee myös Ratikan taidetta elävöittämään rakennetta.

Santalahden ylikulkusilta käyttöön joulukuussa

Santalahden uudella ylikulkusillalla on työvaiheissa edetty jo siltakannen asfaltointiin. Sillan kannen valutyöt saatiin tehtyä elokuussa, ja sillan vedeneristys sääsuojassa valmistui lokakuun alussa.

Sillan päädyissä on aloitettu hissikuilujen rakentaminen ja hissikuilujen perustojen valaminen.

”Hissikojeistot asennetaan vasta ensi vuoden puolella, mutta muilta osin silta voidaan avata käyttöön tänä vuonna. Hissien lisäksi teemme sillalla lähiviikkoina kannen betonikiveyksiä sekä kaiteiden asennusta.”

Santalahden uusi ylikulkusilta yli kaksi kertaa entistä leveämpi esteetön jalankulun ja pyöräilyn väylä Rantatien, Paasikiventien ja tulevan raitiotien yli. Enimmillään silta on yli kahdeksan metriä leveä.

Paasikiventien pohjoispuolella siltaramppi on hieman kapeampi, mutta tälläkin kohdalla lähes kuusi metriä leveä. Sillan Näsijärven puoleiseen kaarteeseen on rakennettu myös uusi erillinen näköalatasanne, josta johtavat teräsportaat Tapahtumapuistoon. Sillan molempiin päätyihin rakennetaan hissit.

”Näköalatasanteelta on todella hienot ja aivan uudenlaiset näkymät Näsijärvelle. Siitä tulee varmasti käyttöönoton jälkeen suosittu käyntikohde.”

Vaikka silta avataankin käyttöön loppuvuoden aikana, se valmistuu harjun puoleisen alueen osalta vasta myöhemmin. Sillan eteläpuolen liittymät katuverkkoon voidaan tehdä vasta kun Rantatien talotyömaat valmistuvat. Arvio on, että harjun puoleinen osuus siltayhteydestä olisi kokonaan valmis vuonna 2023.

”Silta avataan kulkuyhteydeksi entisen sillan tilalle, mutta täysin esteetön se ei vielä ole, sillä eteläpuolen luiskan kaltevuus ei täytä estettömyyden vaatimuksia. Ensi vuoden puolella valmistuva hissi parantaa tilannetta, ja kun Rantatien talotyömaat etenevät, saadaan lopullinen luiska rakennettua valmiiksi.”

Myös Santalahden ylikulkusillan rakenteita tullaan sen valmistuttua elävöittämään erilaisilla taideratkaisuilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampereen Sepänkadun sillalla valmistaudutaan kannen valutöihin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat