Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi aamulla kokouksessaan Sörnäistentunnelin hankesuunnitelman.
Päätös syntyi täpärästi äänin 8–7.
Kokoomus, Sdp:n Nasima Razmyar, perussuomalaiset ja Rkp kannattivat suunnitelmaa ja vihreät, Sdp:n Elisa Gebhard ja vasemmistoliitto vastustivat sitä.
Lopullisesti tunnelihankkeesta päättää kaupunginvaltuusto.
Runsaan puolentoista kilometrin pituinen ja kaksikaistainen autoliikenteen tunneli on tarkoitus rakentaa kahdessa vaiheessa.
Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan pohjoinen betonitunneliosuus ja siihen liittyvien ajoramppien maanalaiset rakenteet Kalasatamasta Pasilaan vuosina 2022–2024.
Toisessa vaiheessa rakennettavan tunnelin loppuosan suunnittelua ja toteutuksen valmistelua jatketaan. Suunnittelussa kiinnitetään huomiota myös sujuvaan jalankulkuun ja pyöräilyyn maan päällä.
Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on 50 miljoonaa euroa. Toisen vaiheen kustannusarviosta on määrä päättää erikseen.
Koko hankkeen on arvioitu maksavan noin 180 miljoonaa euroa, mutta todellisuudessa lopullinen hinta saattaa olla vielä suurempi. Vuotuisten käyttökustannusten on arveltu olevan noin kaksi miljoonaa euroa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Sörnäistentunneli läpi täpärästi – Demareiden näkemykset jakaantuivat Helsingin kaupunginhallituksessa”