Kokeile kuukausi maksutta

SRV rakentaa pääosin puisen Sammontalon Lappeenrantaan

SRV ja Lappeenrannan kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen Sammonlahden monitoimitalon eli Sammontalon uudisrakennuksen toteuttamisesta yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana.

Havainnekuva: AS LL TK arkkitehdit oy

Lappeenrannan Sammonlahteen rakennettavaan Sammontaloon on tarkoitus rakentaa tilat perusopetuksen vuosiluokille 1– 9, varhaiskasvatukselle ja esi- sekä valmistavalle opetukselle, kirjastolle, nuorisotoimelle, oppilashuollolle ja liikuntapalveluille.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 35 miljoonaa euroa.

Hanke toteutetaan kaksivaiheisena jakautuen kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaihe alkaa välittömästi, ja toteutusvaiheen arvioidaan alkavan touko–kesäkuussa 2022. Monitoimitalo valmistuu vuoden 2024 aikana.

Kaksikerroksiseen koulurakennukseen tulee tilat päiväkodin 126 lapselle, 63 esiopetuksen piirissä olevalle oppilaalle ja perusopetuksen 640 oppilaalle. Kirjasto, oppilashuolto sekä nuorisotilat täydentävät kokonaisuutta ja tuovat synergiaetuja koko alueen väestölle. Samalla rakennetaan myös noin 1600 neliön liikuntahalli. Rakennuksen laajuus on noin 11000 bruttoneliömetriä.

Tavoitteena on vähentää Sammontalon koko elinkaaren aikaisia hiilidioksidipäästöjä, minkä vuoksi tarkoitus on käyttää mahdollisimman paljon puuta rakennusmateriaalina. Lappeenrannan kaupunki valittiin yhdeksi Euroopan vihreimmistä kaupungeista lokakuussa 2020. Lappeenrannan kaupunki jatkaa toimenpiteitä ilmasto- ja energiakysymyksissä, kiertotalouden edistämisessä, luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa sekä puhtaiden vesistöjen puolesta.

”Lappeenrannan kaupungilla on paljon kunnianhimoisia tavoitteita Sammontalo-hankkeeseen liittyen. Yhteistoiminnallinen projektinjohtourakka valittiin toteutusmuodoksi ensisijaisesti siksi, että meillä on mahdollisuus saada urakoitsijan kustannusosaaminen ja innovaatiot mukaan jo suunnitteluvaiheeseen”, Lappeenrannan Toimitilat oy:n toimitilajohtaja Katri Tolvanen kertoo tiedotteessa.

SRV:llä on paljon kokemusta puurakentamisesta. Puurakentamisen saralla SRV:n edellisiä hankkeita ovat muun muassa Suomalais-venäläinen koulu sekä Helsingin Jätkäsaaren Wood City -puukortteliin valmistunut Suomen suurin puurakenteinen toimisto. Kotkan satamaan yhtiö rakentaa parhaillaan puurakenteista tapahtumakeskus Satama Areenaa kaksivaiheisena projektinjohtourakkana.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV rakentaa pääosin puisen Sammontalon Lappeenrantaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat