Elielinaukion arkkitehtuurikilpailun voittaneesta ”Klyygasta” toivotaan kasvojenkohotusta alueelle – ”Tällä haavaa paikka ei ole viihtyisä”

Helsingin Elielinaukiolle aletaan nyt kehittää rakennussuunnitelmaa arkkitehtuurikilpailun voittaneen Klyygan pohjalta.

Ehdotus Klyyga. Kuva: Elielinaukion Kehitys oy

Helsingin Elielinaukion arkkitehtuurikilpailun voittaja paljastui perjantaina. Voittajaesitys on Klyyga. Elielinaukion ja Asema-aukion alueen kehittämiseksi järjestettiin laaja kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu. Kutsumuotoinen kilpailu käytiin nimettömänä.

Voittajaksi paljastui Oslossa toimiva Snøhetta-arkkitehtitoimisto. Ensimmäisessä vaiheessa ehdotuksista karsittiin valtaosa pois siten, että jäljelle jäi kaksi ehdotusta: Klyyga ja Albero.

”Nyt seuraa pitkä keskustelu, sillä meistä mikään töistä ei ole valmis sellaisenaan. Pitää keskustella myös suunnittelijoiden kanssa”, sanoi tuomaristoon kuulunut professori Pentti Kareoja.

Klyyga muuttui Kareojan mukaan paljon ensiversiosta. Hän kuvasi, että siinä on nyt kaksi melko itsenäistä siipeä ja keskellä alue, jossa on vaihtelevaa mittakaavaa.

Sisäänkäynnit ovat Kareojan mukaan helppokulkuisia, ja tiloja voi jakaa eri tavoin. Radikaali muutos verrattuna ensiversioon on Kareojan mukaan julkisivu: nyt sen raidat ovat vaakatasossa. Eteläisessä julkisivussa on suomalaista graniittia etelässä ja pohjoisessa siksak-kuviointia.

”Työssä on vahva nykyaikainen lähestyminen ja toisaalta samalla rakennus keskustelee Eliel Saarisen rautatieaseman arkkitehtuurin kanssa”, Kareoja sanoi.

Metron sisäänkäynti tosin on Klyygassa tuomariston mukaan edelleen ehkä liian näkyvästi esillä.

Voittajista ykkössijaa oli Oodissa vastaanottamassa Snøhettan Jenny B. Osuldsen. Hän luonnehti tällaiseen kilpailuun osallistumista nöyräksi tehtäväksi ja mainitsi, ettei valitettavasti ole voinut tarpeeksi seurata suomeksi tähän asti käytyä keskustelua.

”On kyse historiallisesta tilasta, joka muuttuu merkittävästi. Tästä tulee arkkitehtuurin ja kaupunkikuvan kannalta uusi historiallinen kerros”, Osuldsen sanoi.

Toisessa vaiheessa Klyyga kutistui 40 000 kerrosneliömetristä 30 000:een.

Nyt tila Elielinaukiolla ja Asema-aukiolla on Osuldsenin mukaan sellainen, josta ihmiset haluavat vain rynnätä erilaisiin liikennevälineisiin.

”Haluamme luoda tilan, jossa viihdytään. Klyyga tarkoittaa risteystä. Kyse on sekä liikkuvuudesta, pyöristä, kävelystä ja paikoista, joissa viivähtää. Samalla syntyy suhde kaupunkitilaan”, Osuldsen kuvaili.

Hän nosti esiin myös sen, että on haaste tuoda puita ja viheraluetta paikkaan, jossa ei ole maaperää vaan maanalaista rakennettua tilaa.

Kumppaneina ehdotuksessa olivat myös Arkkitehdit Davidsson Tarkela ja suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP Finland.

Muita Snøhettan suunnittelemia rakennuksia ovat esimerkiksi Oslon uusi oopperatalo sekä New Yorkin Ground Zerossa sijaitseva National 9/11 Memorial -museopaviljonki.

Kilpailun voitto on vasta suunnitteluprosessin alku. Kuten tuomaristo totesi, Klyyga ei toisenkaan suunnittelukierroksen jälkeen vielä ole valmis vaan sitä tulee työstää vastaamaan Helsingin kaupunkikuvallisia ja toiminnallisia tavoitteita.

Viihtyisyyden ja vetovoimaisuuden ohella Helsinki tavoittelee kävely- ja pyöräilyolosuhteiden erinomaisuutta sekä huolellisesti suunniteltuja aukioita.

Kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) sanoi, että Helsingin on luotava kaupunkikuvaa ja julkisia tiloja, jotka viehättävät ja houkuttelevat pysähtymään.

”Asema-aukio ja Elielinaukio on kaikille Helsingissä asuville tuttu. Tällä haavaa paikka ei ole siisti tai viihtyisä”, Sinnemäki sanoi.

Seuraavaksi käynnistyy asemakaavoitus kilpailun voittaneen suunnittelutiimin, aukion kehitysyhtiön ja kaupungin kanssa. Varsinainen rakennussuunnittelu käynnistyy kaavan valmistumisen jälkeen.

”Jollei tällainen paikka herättäisi keskustelua, se ei olisi tärkeä kaupunkilaisille. Muutos vaatii kärsivällisyyttä ja rohkeutta ja pitää pystyä katsomaan eteenpäin”, Sinnemäki sanoi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Elielinaukion arkkitehtuurikilpailun voittaneesta ”Klyygasta” toivotaan kasvojenkohotusta alueelle – ”Tällä haavaa paikka ei ole viihtyisä””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat