Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen konkurssit vähenivät maaliskuussa

Rakentamisen toimialalla vireille pantujen konkurssien lukumäärä väheni kuluvan vuoden maaliskuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Myös koko alkuvuoden konkurssisaldo on pienempi kuin vuotta aiemmin.

Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Tilastokeskuksen konkurssitilastojen mukaan rakennustoiminnassa pantiin maaliskuussa 2022 vireille 51 konkurssia, kun vuosi sitten lukema oli 57. Tammi–maaliskuussa 2022 alalla laitettiin vireille kaikkiaan 138 konkurssia, kun viime vuoden vertailujaksolla määrä oli 149.

Kun otetaan huomioon kaikki toimialat, maaliskuussa 2022 pantiin Tilastokeskuksen mukaan vireille 247 konkurssia, mikä on 40 konkurssia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Tilastokeskus julkisti samalla myös yrityssaneerauslukuja ensimmäiseltä vuosineljännekseltä. Myös yrityssaneeraukset vähenivät rakennustoiminnassa. Alalla laitettiin tammi–maaliskuussa 2022 vireille 11 yrityssaneerausta, kun vuotta aiemmin niitä käynnistettiin 14.

Kaikki toimialat huomioon ottaen vuoden 2022 ensimmäisellä vuosineljänneksellä pantiin vireille 68 yrityssaneerausta, mikä on 17 yrityssaneerausta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan ”konkurssiin menemistä” ilmaisun varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Konkurssiin hakemista rajoitettiin määräaikaisilla lakimuutoksilla 1.5.2020–30.9.2021. Lakimuutokset ovat rajoittaneet velkojan mahdollisuutta hakea velallista konkurssiin. Tilastokeskus kuitenkin huomauttaa, että edellä mainittujen lakimuutosten mahdollista vaikutusta konkurssimääriin on tilastosta mahdotonta erotella muista mahdollisista tekijöistä, kuten Verohallinnon tai muiden velkojien omaehtoisista toimista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen konkurssit vähenivät maaliskuussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat