Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin Mannerheimintie joutuu ”kaikkien aikojen katuremontin” kurimukseen – hanketta suunnitellaan yhdessä urakoitsijoiden kanssa

Helsinki aikoo peruskorjata ja uudistaa koko kaupungin pääkadun, Mannerheimintien.

Mannerheimintien peruskorjaus alkaa kutakuinkin näiltä kulmilta. Kuva: Seppo Kärki/IS
Kuuntele juttu

Mannerheimintie on yksi Helsingin pääväylistä ja myös valtakunnallisesti merkittävä sisääntuloväylä. Peruskorjauksen aikana rakennetaan uusia jalkakäytäviä, yksisuuntaisia pyöräteitä ja raitiotiekiskoja sekä korjataan ajoratoja.

Pintarakenteiden lisäksi paljon menee uusiksi myös kadun alla. Urakan aikana uusitaan kadunalainen kunnallistekniikka, kuten kaapelit sekä vesi- ja viemäriputket. Uudistus on kaupungin mukaan välttämätön, sillä osa Mannerheimintien kunnallistekniikasta on jopa 1900-luvun alusta.

Mannerheimintie peruskorjataan Postikadun ja Runeberginkadun sekä Runeberginkadun ja Reijolankadun välisiltä osuuksilta. Samalla uusitaan Mannerheimintien silta. Työt aloitetaan Postikadun ja Runeberginkadun välisellä katuosuudella keväällä 2023 ja myös kevyen liikenteen väylän Baanan ylittävän Mannerheimintien sillan uusiminen aloitetaan vuonna 2023. Runeberginkadun ja Reijolankadun välisen osuuden työt aloitetaan vuoden 2024 aikana. Tavoitteena on, että peruskorjaus valmistuu vuonna 2025.

Mannerheimintien peruskorjauksella on mittavat vaikutukset liikenteeseen. Kaupunki kuvaakin hanketta itse tiedotteessaan ”kaikkien aikojen katuremontiksi” ja mainitsee sen olevan ”Helsingin tähän mennessä isoin, vaativin ja eittämättä myös kaupunkilaisille vaikein työmaa”.

Vaikka kaupunki myöntää suoraan, että alueen asukkaiden, yritysten ja läpikulkijoiden arki vaikeutuu väliaikaisesti, tavoitteena on silti, että töiden aikana alueella voi liikkua edelleen kävellen, pyörällä, pyörätuolilla, autolla ja joukkoliikenteellä. Matkat kuitenkin kestävät totuttua pidempään. Peruskorjaus on pyritty yhteensovittamaan alueen muiden rakennushankkeiden kanssa. Mannerheimintiellä on käynnissä samanaikaisesti muun muassa Finlandia-talon peruskorjaus.

Kaupunki on käynnistänyt markkinavuoropuhelun peruskorjauksen urakoitsijoiksi sopivien yritysten kanssa. Urakka suunnitellaan yhteistyössä yritysten kanssa, jotta peruskorjaukseen saadaan etsityksi parhaat mahdolliset ratkaisut. Lopullinen urakan kilpailutus tehdään hinnan ja laadun perusteella.

”Mannerheimintie on tärkeä yhteys niin helsinkiläisille kuin kaupungissa vierailevillekin. Siksi haluamme suunnitella huolellisesti toteutuksen, jossa remontin aiheuttamat haitat olisivat mahdollisimman pienet”, yksikön päällikkö Liisa Taskila kaupunkiympäristön toimialalta kertoo tiedotteessa.

Sujuvoittaa liikennettä ja parantaa turvallisuutta

Peruskorjauksen tarkoitus on sujuvoittaa liikennettä sekä parantaa turvallisuutta, kun esimerkiksi pyörä- ja jalkakäytävät erotetaan toisistaan. Suojatieylitykset rakennetaan esteettömyyden erikoistason mukaisesti ja lisäksi urakassa parannetaan raitiovaunupysäkkien esteettömyyttä.

Tavoitteena on rakentaa kaupunkikuvallisesti yhtenäinen katu, jonka kunnallistekniset järjestelmät toimivat pitkälle tulevaisuuteen. Lopputuloksena on perusteellisesti korjattu katu, jolla on tilaa kaikille kulkijoille liikennevälineestä riippumatta. Tulevaisuudessa myös Länsi-Helsingin pikaraitiolinja kulkee Mannerheimintietä pitkin.

Kaupunkikuvallisesti suuri muutos on Eteläisen Hesperiankadun kohdalle puiston reunaan rakennettavat ramppi ja portaat, jotka rajataan luonnonkivitukimuurilla. Tukimuuri on rakennettava sen vuoksi, koska katu on korkeammalla kuin puisto, ja muurilla tasataan korkeuseroja. Puistoalueen reunasta joudutaan kaatamaan puita tukimuurin rakentamisen vuoksi. Poistettavien puiden tilalle istutetaan sopiviin kohtiin uusia puita, pensaita ja perennoja.

Itäreunassa oleva katupuurivi uusitaan kokonaisuudessaan uusien liikennejärjestelyiden sekä kunnallistekniikan saneerauksen vuoksi Töölön kisahallin eteläpäädyn ja Savilankadun risteyksen välillä. Samoin uusitaan sekä itä- että länsireunan katupuut välillä Dunckerinkatu–Runeberginkatu. Tavoitteena on säilyttää puurivit mahdollisimman yhtenäisenä kokonaisuutena ja parantaa uusittavien puiden kasvuolosuhteita.

Parhaillaan Helsinki korjaa kolmea katua raitiotielinjan 8 reitillä ratikan kulun nopeuttamiseksi. Tämä hanke on edennyt sujuvammin kuin Hämeentien korjaus vuosina 2019–2021. Sen yhteydessä muun muassa 30-vuotias runkovesiputki rikkoutui ja aiheutti tulvan Hakaniemen kauppahallin ja usean muun kiinteistön kellareihin. Useita muitakin, pieniä putkirikkoja sattui, samoin kaasuvuoto ja tulipalo putkessa, jossa ei olisi pitänyt olla kaasua.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin Mannerheimintie joutuu ”kaikkien aikojen katuremontin” kurimukseen – hanketta suunnitellaan yhdessä urakoitsijoiden kanssa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat