Kokeile kuukausi maksutta

Työntekijä putosi mastolavalta ja menehtyi työtapaturmassa

Rakennusyhtiö Lehdon työmaalla Turussa on tapahtunut kuolemaan johtanut työtapaturma.

Tapaturmassa on menehtynyt yhtiön aliurakoitsijan henkilöstöön kuulunut henkilö pudottuaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä mastolavalta.

Turma tapahtui turkulaisen asuinkerrostalon työmaalla lähellä satamaa puolen päivän aikaan. Yhtiö selvittää tapahtumien kulkua yhdessä viranomaisten kanssa ja tapauksesta on käynnistetty poliisitutkinta.

”Tällainen tapahtuma on aina järkyttävä asia ja koskettaa meitä kaikkia myös työmaalla ja tällä yhteisellä työpaikalla. Ajatuksemme ovat tällä hetkellä menehtyneen työntekijän läheisissä. Onnettomuustutkinta käynnistetään ja selvitämme yhdessä viranomaisten kanssa tapahtumien kulkua”, Lehdon työpäällikkö Marko Kaulo kertoo.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työntekijä putosi mastolavalta ja menehtyi työtapaturmassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat