Näin tehdään tietaidetta–katso video

Koskenkylä–Kotka-moottoritie on Suomen pisin visuaalisesti yhtenäinen tieosuus, jolla esiintyy kymmeniä eri turvallisuutta lisääviä taideaiheita. Kesän 2014 aikana tietä viimeistellään ja valaistus- ja taidekohteita asennetaan. Katso videolta, minkälaisesta matkasta tienkäyttäjät pääsevät nauttimaan syksyllä 2014, kun moottoritie avataan kokonaisuudessaan liikenteelle.

Graniittirakennus Kallio sai ison tieurakan

Liikennevirasto ja tarjouskilpailun voittanut Graniittirakennus Kallio Oy allekirjoittivat 5. kesäkuuta urakkasopimuksen E18-tien Kotkan erillishankkeen rakennusurakasta. Urakkaan kuuluu tiejärjestelyt Kotkan kaupungin kohdalla Kyminlinnan ja Rantahaan välillä. Hankkeen kokonaiskustannus on 32 miljoonaa euroa. Hankkeen rakennustyöt käynnistyivät maanantaina 9. kesäkuuta ja kestävät  marraskuulle 2015.