Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Toimitusjohtaja Heikki Haasmaan mukaan konsernin liikevaihdon lasku johtui etenkin Talo-liiketoiminnasta, jossa toimintaa on sopeutettu rakentamisen heikkoa markkinatilannetta vastaavaksi.
Honkarakenne arvioi konsernin liikevaihdon pysyvän vuonna 2024 edellisvuoden tasolla ja asettuvan 43–50 miljoonaan euroon. Konsernin liiketuloksen ennustetaan olevan korkeintaan 0,5 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Riku Kytömäen mukaan yhtiö siirtyy entistä isomman mittakaavan ja korkeamman jalostusarvon sovelluksiin, kuten ontelolaattojen ja muiden kantavien rakenteiden kaltaisiin rakenteellisiin betonituotteisiin.
Lapwallin tilauskanta oli tilikauden lopussa edellisvuotta parempi eli 17,1 miljoonaa euroa (15,6). Hankkeiden aloitusten ennustetaan kuitenkin viivästyvän.
Kreaten mukaan sen liikevaihto laskee vuoden 2024 aikana 270–300 miljoonan euron haarukkaan. Tulosta pitäisi kertyä 8–11 miljoonaa euroa. Yhtiö uskoo etenkin kasvukeskusten investointiohjelmien sekä valtion raideinvestointien vetovoimaan.