Ilmastonmuutos piti pysäyttää jo 90-luvulla, ja kiire oli silloinkin kova

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Toimituspäällikkö, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Talouselämän toimittajan Matti Virtasen kirja Ilmastopaniikki on herättänyt paljon keskustelua. Harva keskustelija on sitä kuitenkaan lukenut. Kun tarjosin arvostelukappaletta tuttavalleni, niin hänen kasvonsa vääntyivät inhosta. Siihen kirjaan hän ei aikonut koskea kepilläkään.

Tämä ”epämiellyttävä totuus” ei sopinut hänen kuplaansa.

Ymmärrän tunteen, sillä samoja reaktioita saan itse, kun minulle homejuttuja kirjoittaessani aletaan puhua tutustumisesta homeopatioon tai muuhun ns. vaihtoehtoiseen lääketieteeseen.

Itse kuitenkin luin tuon Virtasen kirjan, koska toimittajan on syytä tuntea kirjoittamansa aihealueet laajasti eikä ainoastaan yhdestä näkökulmasta.

Virtasen perusviesti on jo toistettu monissa tv-haastatteluissa ja Virtasen aiemmin tekemissä MOT-ohjelmissa: Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on totta, mutta sen vauhti on paljon hitaampi kuin on ennustettu. Virtasen mukaan hallitusten ilmastopaneelin IPCC:n lämpötilavertailujen alkupiste on ajassa, jolloin 8 prosenttia suomalaisista kuoli nälkään kylmyyden aiheuttamien katovuosien seurauksena ja Irlannissa kuoli vielä useampi. Jos kasvit ja puut saavat nyt hieman enemmän hiilidioksidia ja lämpöä kasvuunsa, niin onko se niin kamala asia?

Mutta ei siitä tuon enempää. Ymmärrän toki Virtasen kriitikoiden pelon, että jos ilmastonmuutoksen faktat kyseenalaistetaan, niin silloin kansalaiset saattavat luopua kaikista toimista ilmansaasteiden vähentämiseksi.

Virtasen huomio siitä, että maailmassa on aina riittänyt maailmanlopun ennustajia, pitää kuitenkin hyvin paikkansa.

Aina on ollut kiire ja olemme myöhässä

Tein ensimmäisen ilmastonmuutosta koskevan jutun Rakennuslehteen vuonna 1989. Silloin puhuttiin vielä kasvihuoneilmiöstä. Vaikka Rooman klubin aiheettomiksi osoittautuneet pelottelut luonnonvarojen loppumisesta olivat vielä muistissa, tartuimme toimituksessa kiinnostavaan aiheeseen ja teimme ensin juttusarjan ja sitten teemalehden ekologisesta rakentamisesta.

Professori Bert Bolin piti Göteborgin ympäristökonferenssin vuonna 1989 teollisuusmaissa tapahtuvaa hiilen, öljyn ja kaasun polttamista suurimpana ihmisten elinehtoihin kohdistuvana uhkana. ”Ilmasto on vaarassa ja kasvihuoneilmiö uhkaa.”

Volvon pääjohtaja P.G. Gyllenhammer sanoi samassa konferenssissa, että suuret ympäristöongelmat on ratkaistava 1990-luvulla, sillä sen jälkeen on myöhäistä.

”Kasvihuoneilmiön vaikutukset tulevat olemaan vaikeita ja ilmiön syihin pitää ehdottomasti puuttua mahdollisimman nopeasti”, jatkoi meillä keskustelua arkkitehti Kari Silfverberg Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta

”Tulvavedet virtaavat Mikonkatua pitkin jo 2010-luvulla ellei Helsingin edustalle rakenneta tulvapatoa”, hän ennusti.

Ei ole näkynyt isoja tulvavesiä eikä kyllä tulvapatoakaan. Tulvariski on kuitenkin otettu huomioon Helsingin kaavoituksessa Arabianrannan rakentamisesta lähtien.

Kasvihuoneilmiö vaihtui ilmastonmuutoshuoleksi

Lamavuosina olivat monet muut, konkreettisemmat murheet esillä. Uudestaan kasvihuoneilmiö nousi esiin vasta vuonna 2006, kun Raimo Sailas lehden 40-vuotisjuhlissa puhui lähes pelkästään ilmastonmuutoksesta.

Kierrokset kiihtyivät niin, että kun vuonna 2009 Al Gore esitti skenaarion, että pohjoisnapa sulaa vuoteen 2014 mennessä, amerikkalaislehdet kirjoittivat, että presidentti Obamalla on neljä vuotta aikaa pelastaa maapallo.

Tänään vaalimainoksissa näkyy väittämiä, että me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka näkee ilmastonmuutoksen ja viimeinen, joka voi sen estää.

Tuttua tarinaa siis.

Kyse on arvoista ja valinnoista

Jos kuitenkin lähdemme siitä, että ilmastonmuutos on totta siinä laajuudessa kuin IPCC väittää, niin se tietää tiukkoja valintoja. Kaikki valinnat eivät ole saaneet kansan suosiota, kuten on nähty Ranskan keltaliivien mielenosoituksissa. Norjassa puolestaan on herännyt Tesla-raivo, kun verovaroilla tuetuilla sähköautoilla ajavat kroisokset kiihdyttelevät joukkoliikennekaistalla rahvaan ohi ilmaisille parkkipaikoille.

Virtasen mukaan Saksassa on kauhisteltu miten sähköverkko kestää kaikkien latauspaikkojen rakentamisen asuntoalueille ja kuka tinkii autoilusta niinä päivinä, kun tuulivoimat eivät jaksa tuottaa sähköä. Saksa teki ensin ympäristöinnossaan päätöksen luopua ydinvoimasta ja ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä se sitten päätti luopua hiilivoimastakin ja panostaa tuuleen ja venäläiseen kaasuun.

Kirjan mukaan ruotsalaiset ovat laskeneet, että sähköauton akun valmistaminen Kiinassa vastaa päästöiltään 160 000 kilometrin ajomatkaa dieselautolla. Niin pitkään akku ei edes kestä. Mutta toivotaan, että tekniikka kehittyy yhtä nopeasti kuin aurinkopaneeleilla.

Kiina on myös suurin aurinkopaneelien valmistaja eli se hyötyy eniten eurooppalaisten innosta torjua ilmastonmuutosta. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan Kiinaa kohdellaan kuitenkin kehitysmaana ja se saa siksi jatkaa hiilidioksidipäästöjensä kasvattamista vuoteen 2034 saakka. Siihen saakka taakanjako on pitkälti Euroopan varassa, koska Trumpin Amerikkaa ei ilmastonmuutoksen torjunta kiinnosta.

Mitkä ovat rakentajien ja käyttäjien ilmastoteot?

Rakentajien ilmastoteot mitataan usein energiansäästöllä. Mikä siinä on riittävä taso?

Matti Virtanen kertoo hyvän esimerkin. Kovalla pakkasella yksi talvitakki on hyvä, mutta kaksi on vielä parempi. Kolmas on jo aika turha ja neljäs on pelkkää tuhlausta. Professori Juha Vinha on esittänyt saman hieman analyyttisemmin käyrällä, joka kertoo kuinka vähän merkitystä viimeisillä lämmöneristyssenteillä on.

Vinhaa voisi kuvata energiansäästöasioissa niin sanotuksi tolkun ihmiseksi, sillä hän katsoo, että optimitaso on jo saavutettu.

Sitäkin voisi pohtia, johtaako parempi eristystaso ja ilmaston lämpeneminen siihen, että tarvitsemme entistä enemmän jäähdytystä. Ja jos tätä pohdintaa jatkaa pidemmälle, niin onko vastuullista, että jäähdytystä lisätään viihtyvyyssyistä Suomessa, kun Intiassa sitä tarvitaan ihmisen pitämiseksi hengissä.

Kivoja ja vähemmän kivoja valintoja

Kyse on siis aina arvovalinnoista. Aina ne eivät ole loogisia. Kukapa ilmastosyistä vegaaniksi ryhtynyt luopuisi lemmikkikoirastaan, vaikka tämä ahmii päivässä enemmän lihaa kuin afrikkalainen viikossa.

Itse kävin viime kesänä melomassa Kemijoella Rovaniemen Sierilän yläpuoliset kosket ennen kuin ne peittyvät vesivoimalaitoksen alle. Ymmärrän siis tunnetasolla hyvin, minkä takia moni katsoo, että jokimaisemia ei voi uhrata ilmastonmuutoksen alttarille. Ymmärrän kuitenkin myös puhtaan energian merkityksen, on se sitten vesi- tai ydinvoimaa.

Joissakin puolueissa on aivan skitsofreninen tilanne, kun ei voida päättää, mikä on asioiden arvojärjestys. Sähköä tarvitaan lisää muun muassa niihin kivoihin sähköautoihin ja sähköpyöriin, mutta keinot sen tuottamiseen ovat aika rajalliset, jos mikään ei käy.

Sama ristiveto arvojen kanssa koskee kuntia. Isojen kaupunkien kouluissa pohditaan, kumpi on tärkeämpi asia, maapallon vai oppilaiden keuhkot. Ilmastolupauksia tehneet kaupungit ovat päättäneet sulkea ilmanvaihdon käyttöajan ulkopuolella, jotta säästettäisiin energiaa. Kouluissa protestoidaan tätä päätöstä vastaan, koska pelätään sisäilmaongelmia.

Samat protestoijat saattavat sitten olla innokkaasti mukana koululaisten ilmastolakossa.

Rakennusmateriaaleja koskevat valinnat näyttävät muuttuvan yhä vaikeammiksi, kun keskusteluun on nostettu materiaalien hiilijalanjälki. Onko materiaaleja niukemmin kuluttava rakenne parempi kuin se, joka toimii ja kestää varmemmin? Onko vähemmän aina enemmän? Ainakin ympäristöministeriössä näin uskotaan.

Tavallinen kuluttaja voi Pariisin keltaliivien tavoin miettiä, onko tässä mitään järkeä.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Ilmastonmuutos piti pysäyttää jo 90-luvulla, ja kiire oli silloinkin kova”

  1. Asiaahan tuli katsoa globaalista perspektiivistä ja pohtia datan pohjalta oikeita keinoja asiaan reagoimiseksi. Onhan Ranskassa yli 90% käytetystä energiasta hiilivapaata, vaikka uusiutuviin investointi on ollut minimaalista. Tilanteessa, jossa siirrytään ydinvoimasta aurinko- tai tuulivoimaan ongelmaksi tulee uusiutuvien epätasainen sähköntuotto. Se puolestaan johtaa hiiliperäisten (usein kaasu) käytön lisääntymiseen tuulettomien ja pilvisten päivien varalta. Kokonaisuudessaan siis ydinvoimasta uusiutuviin siirtyminen johtaa päästöjen lisääntymiseen. Tämä on suoraan nähtävissä esimerkiksi Totalin (kaasutoimittaja) aurinkovoimaan investoinnista.

    Keskustelussa tulisi todeta, että ilmastonmuutos on totta ja alkaa keskustelemaan makrotasolla keinoista joilla siihen parhaiten pystytään vaikuttamaan.

  2. Korjaisin pari virhettä jutusta. Ensinnäkin, arvostettu MIT-yliopisto ja riippumaton EU:n ympäristövirasto ovat saaneet hyvin toisenlaisia tuloksia akun valmistuksen päästöille, kuin mainittu ruotsalaistutkimus. On harhaanjohtavaa nostaa yksi naapurimaan tutkimustulos muiden yläpuolelle, kun se ei lähtökohtaisesti ole läheskään samalla tasolla riippumattoman ja maailman kärkikastiin kuuluvan yliopiston kanssa.

    Oikea vastaus on, että sähköauto on kuitannut akunvalmistuksen päästönsä viimeistään 40 000 km kohdalla, polttomoottoriautoon verrattuna, kiitos Suomen vähäpäästöisen sähköntuotannon.

    Toisekseen, täyssähköauton akkutakuut ovat nykyään luokkaa 160 – 200 000 km. Lienee uskottavaa jos väitän, että valtaosa akuista kestää selvästi tuota pidempään, ellei valmistaja nyt välttämättä halua vaihdella niitä omaan piikkiinsä. Tätä tukee myös tilastot akkujen kulumisista. Niitä kyllä löytää, kun etsii. Onpa samalla akulla ajettu jo yli puoli miljoonaa kilometriä taksikäytössä.

    Ethän jatkossa levitä harhaanjohtavia tai virheellisiä tietoja, kiitos.

    1. Kiitoksia kommentista. En ala kiistelemään Virtasen kirjassa esitetyistä tutkimuksista. Kirjan lähde on Romare & Dahllöf (Swedish Environmental Research Institute) vuodelta 2017. Tutkimuksessa mitattiin koko kansainvälisen valmistusketjun hiilijalanjälki alkaen aasialaisista hiilivoimaloista.

      ivl.se/download/18.5922281715bdaebede9559/1496046218976/C243+The+life+cycle+energy+consumption+and+CO2+emissions+from+lithium+ion+batteries+.pdf

  3. On se kumma tämä sairaalloinen ilmastopaniikki. Maapallo on sen verran iso kokonaisuus ettei
    ihminen siihen paljoa pysty vaikuttamaan. Ilmasto on aina muuttunut ilman ihmistäkin.
    Totuus on se, että jääkausi on edessä jossain vaiheessa. Jos ilmasto hiukan lämpenee sitä
    ennen, niin mitä sitten. Jollakin taholla on oma lehmä ojassa tässä asiassa.
    5000 vuotta sitten oli Suomessa keskieuroopan ilmasto ja 1695-1697 luvulla ”pikkujääkausi” jolloin
    n. kolmannes Suomalaisista kuoli kylmyyden seurauksesta.

  4. Kuvitteleeko joku, että ihminen pystyy pitämään maapallon tasalämpöisenä?
    Ilmasto muuttuu: merivirrat, auringonpilkut, maapallon asento ym. ym muuttavat sitä
    ja siihen ei auta sähköautot ym. hörhöily.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi