Pöyry aloittaa Porvoon energiatehokkaan kaupunginosan selvitystyön

Energiatehokkaan Porvoon Skaftkärrin alueen energiakaavan pohjaksi laaditaan laaja selvitys erilaisista energiatehokkuutta edistävistä kehitysvaihtoehdoista. Porvoon kaavoitus- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 12. helmikuuta selvitystyön yhteistyökumppaniksi Pöyry Environment Oy:n. Pöyryn selvityksen kokonaishinta on 155 000 euroa.

Kirkkonummen K-citymarket-keskus harjakorkeudessa

Kirkkonummen keskustassa viime vuoden tammikuussa aloitettu K-citymarket-keskuksen rakentaminen on edennyt harjakorkeuteensa. Tontille nousee noin 11 700 neliömetrin rakennus sekä noin 2 600 neliön liikerakennus. Keskuksen avajaisia vietetään lokakuussa. Kohteiden rakennuttajana toimivat Kiinteistöosakeyhtiö Kirkkolaakson Kauppakeskus ja Kiinteistöosakeyhtiö Kirkkolaakson Liikekeskus. Rakentamisen toteuttaa Haahtela Oy ja pääsuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola.

Pietarin kaupunki lykkää useita miljardiluokan infrahankkeita

Pietarin kaupunki on lykännyt eteenpäin miljardien eurojen edestä erilaisia infrarakentamisen hankkeita. Siirrettyihin hankkeisiin sisältyy muun muassa raitiovaunuverkosto-, moottoritie-, tunneli- sekä lentokenttärakentamista ja Overland Express -niminen pikajunaprojekti. The St. Petersburg Timesin mukaan asiasta kertoi kaupungin investoinneista ja strategisista projekteista vastaavan komitean johtaja Maxim Sokolov.

RHK tilasi Lujabetonilta 20 miljoonalla eurolla lisää ratapölkkyjä

Ratahallintokeskus on uudistanut betonisia ratapölkkyjä koskevan tilauksensa Lujabetoni Oy:lle. Tilaus on kaksivuotinen ja arvoltaan noin 20 miljoonaa euroa. Lujabetoni on toimittanut RHK:lle ratapölkkyjä jo kaksitoista vuotta. Tilaus tuo jatkuvuutta Lujabetonin Siilinjärven työpaikoille, ratapölkkytuotannossa työskentelee noin 40 henkilöä.

Rakentamisen palkkasumma kasvoi 8,8 prosenttia loka–joulukuussa 2008

Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti hidastui loppuvuodesta 2008. Loka-joulukuussa 2008 rakentamisen palkkasumma oli 8,8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Samalla ajanjaksolla talonrakentamisen palkkasumma kohosi 8,6 prosenttia sekä maa- ja vesirakentamisen 9,6 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Kiviainesalan turvallisuuskilpailun parhaat palkittu

Infra ry:n kiviainesjaoston järjestämän kiviainesalan tuotantolaitosten työturvallisuuskilpailun parhaan tuloksen vuonna 2008 saavuttaneet on palkittu Kivimiespäivillä Lahdessa 13. helmikuuta. Kilpailun voitti Rudus Murskaus Oy:n Nurmijärven tuotantolaitos, toiseksi tuli Seepsula Oy:n Senkkerin tuotantolaitos ja kolmas sija meni Rudus Murskaus Oy:n Läyliäisissä sijaitsevalle mobiilille tuotantolaitokselle. Lisäksi kilpailussa jaettiin erikoispalkinto Murskamittarin omaehtoisesta kehittämisestä ja sähköisestä tiedonhallinnasta Telamurska Oy:n mobiilille tuotantolaitokselle.

Oulun–Haukiputaan merituulipuiston YVA-ohjelmaa täydennettävä

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on antanut lausuntonsa Pohjolan Voima Oy:n Oulun-Haukiputaan edustalle kaavaileman merituulipuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Arviointiohjelma on Ramboll Finland Oy:n laatima. Ympäristökeskuksen mukaan arviointiohjelmaa tulee täydentää tuulivoimapuiston sijoitusvaihtoehtojen osalta. Myös tutkittavia sähkönsiirron reittivaihtoehtoja tulee lisätä. Ympäristökeskus kaipaa myös suunnitteilla olevien merituulipuistojen yhteisvaikutusten arviointia. YVA-menettelyn aikataulu on asetettu liian tiukaksi.

NCC Roads sai ympäristökeskukselta luvan laajentaa asfalttiasemaansa Nokialla

Pirkanmaan ympäristökeskus on myöntänyt NCC Roads Oy:n Koukkujärven asfalttiaseman toiminnan laajentamiselle ympäristöluvan. Asfalttiasema sijaitsee Nokian kaupungin Kankaantaan kylässä Koukkujärven jätteenkäsittelyalueen läheisyydessä.