YIT urakoi kauppakeskuksen toisen vaiheen Liettuan Vilnaan

YIT on allekirjoittanut urakkasopimuksen kanadalaisen pääomasijoittajan VPH:n kanssa Nørdika-kauppakeskushankkeen toisen vaiheen rakentamisesta Vilnaan, Liettuaan. Sen arvo YIT:lle on noin 10 miljoonaa euroa, ja se valmistuu keväällä 2016. Kauppakeskuksen toisen vaiheen pinta-ala on lähes 22 000 neliömetriä.

YIT ja Caverion toteuttavat elinkaarimallilla koulun Kokkolaan

YIT ja Caverion ovat allekirjoittaneet Kokkolan kaupungin kanssa sopimuksen Torkinmäen koulun ja päiväkodin toteuttamisesta elinkaarimallilla. Hankkeen suunnittelu käynnistyy välittömästi, ja sen on määrä valmistua käyttöönotettavaksi vuodenvaihteessa 2016–2017.

Tays rakennuttaa lisätilaa sädehoidolle

Tampereen yliopistollisen sairaalan sädehoitotiloja laajennetaan kahdelle uudelle sädehoitolaitteelle. Työt aloitettiin viime vuoden puolella tielinjauksilla, ja tammikuussa alkoivat maanrakennustyöt. Tilat saadaan potilaskäyttöön tammikuussa 2016. Laajennuksen pääurakoitsija on Rakennusliike J. Malm Oy Kangasalta.