Tampereen Monirakennus urakoi Ylöjärven terveyskeskuksen saneerauksen

Ylöjärven terveyskeskuksen laajennus- ja saneerausurakan toisen vaiheen rakennusurakan on saanut Tampereen Monirakennus Oy. Sen saaman urakan arvo on noin 1,7 miljoonaa euroa. Laajennus- ja saneerausurakan toinen vaihe sisältää terveyskeskuksen vanhan osan peruskorjauksen, jonka laajuus on noin 3 800 bruttoneliömetriä. Saneeraustyöt ovat käynnistyneet jo lokakuussa. Peruskorjauksen on tarkoitus valmistua elokuussa 2011.

Kalliorakennus-Yhtiöt louhimaan Lauttasaaren metrotunnelia

Länsimetron ensimmäisen ison metrotunnelin louhintaurakan on saanut Kalliorakennus-Yhtiöt. Urakka käsittää kaksi noin kahden kilometrin pituista metrotunnelia Lauttasaaren salmen rannasta länteen sekä Lauttasaaren aseman ja sen sisäänkäyntien louhinnan. Urakan arvo on runsaat 21 miljoonaa euroa. Lauttasaaren metrotunneliurakka alkaa ensi vuoden alussa.

Luhta-Kiinteistöt keskittää kiinteistöjensä ylläpitopalvelut ISS:lle

Lahtelainen kiinteistösijoitusyhtiö Luhta-Kiinteistöt Oy keskittää kiinteistöjensä kaikki ylläpitopalvelut ISS Palveluille. ISS Palvelut tuottaa kohteiden manageroinnin ja ylläpitopalvelut kumppanuusperiaatteella. Sopimus astuu voimaan joulukuussa 2010.

Vuorekseen MariMaticin jätteiden putkikeräysjärjestelmä

Pirkanmaan Jätehuolto Oy on tilannut MariMatic Oy:n automaattisen jätteiden putkikeräysjärjestelmän Tampereen ja Lempäälän rajalle nousevan uuden kaupunginosan Vuoreksen alueelle. Hankinnan ensimmäisen vaiheen arvo on 9,5 miljoonaa euroa. Järjestelmän kilpailutus toteutettiin innovatiivisena julkisena hankintana. Putkijärjestelmän rakentaminen alkaa välittömästi tulevalla Virolaisen asuntomessualueella.

Skanska osti lisää maata Tampereen Härmälänrannasta

Skanska Talonrakennus Oy on hankkinut kuormankäsittelylaitteita valmistavalta Cargotecilta maata ja niillä sijaitsevat kiinteistöt Härmälänrannasta Tampereelta ja Pirkkalasta. Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue vapautuu asumiselle, kun Cargotec siirtyy Hervantaan Tampereen teknillisen yliopiston läheisyyteen vuonna 2013 valmistuvaan uuteen toimipaikkaan. Skanskan nyt hankkimalle alueelle on tarkoitus rakentaa noin 1 000 asuntoa.

Tampereen Sokos Hotel Villa saneerataan täysin

Tampereen Tullintorin vanhassa viljamakasiinissa toimiva Sokos Hotel Villa saneerataan täydellisesti, vain ulkoseinät jäävät ennalleen. Hotelli suljetaan saneerauksen takia ensi viikonloppuna, ja uudistuneet tilat avataan jälleen heinäkuussa 2011. Kyseessä on SOK:n hotellitoimintaa pyörittävän tytäryhtiön Sokotel Oy:n suurin investointikohde vuonna 2011.

HOK-Elanto toteuttaa Kannelmäen kauppakeskuksen kolmosvaiheen

HOK-Elannon hallitus päätti 19. marraskuuta pitämässään kokouksessa, että Kannelmäen kauppakeskuksen kolmas vaihe toteutetaan Helsingissä. Sen myötä kauppakeskuksen bruttoala kasvaa 101 000 neliömetriin ja liikeala 45 000 neliömetriin. Kauppakeskuksen kolmosvaiheen kustannukset ovat 70 miljoonaa euroa. Kyseessä on HOK-Elannon historian suurin investointi.

Biolaari sai ympäristöluvan biokaasulaitoksen rakentamiselle

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on 18. marraskuuta myöntänyt Biolaari Oy:lle ympäristöluvan biokaasulaitoksen rakentamiseen Karijoen kunnan Sahakankaan eteläiselle teollisuusalueelle. Syntyvä biokaasu käytetään sähkön ja lämmön tuotantoon. Sivutuotteina syntyy humus- ja nestelannoitteita, jotka on tarkoitus hyödyntää maataloudessa ja viherrakentamisessa.