Uomarinteen koulun perusparannus harjakorkeudessa Vantaan Myyrmäessä

Vantaan Myyrmäessä sijaitsevan Uomarinteen koulun B-rakennuksen perusparannus on edennyt harjakorkeuteensa. Perusparannustyöt valmistuvat vuoden 2010 alussa. Peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Siren Arkkitehdit Oy, pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy ja rakennuttajana Vantaan kaupungin tilakeskus. Perusparannushankkeen kokonaiskustannusarvio on lähes 10 miljoonaa euroa.

Hakamäentien Kivihaan tunneli avataan liikenteelle

Hakamäentien parannushankkeen yksi merkittävimmistä vaiheista saadaan käyttöön tiistaina 2. kesäkuuta, kun Kivihaan tunneli avataan liikenteelle. Yhteensä 320 metriä pitkä Kivihaan tunneli on Hakamäentien parannushankkeen mittavin yksittäinen rakennusprojekti. Tunnelin louhinnat alkoivat jo syksyllä 2006, jolloin alueelta poistettiin maa-ainesta yhteensä 58 000 kuutiota ja suoritettiin lähes kaksisataa räjäytystä.

Tekmannille 6,5 miljoonan euron urakkasopimukset pääkaupunkiseudulla

Lemminkäinen-konsernin talotekniikkapalveluja tarjoavan Tekmanni Oy:n pääkaupunkiseudun yksikkö on saanut yhteisarvoltaan noin 6,5 miljoonan euron urakkatilaukset. Toimitukset tapahtuvat vuosina 2009-2010. Suurin osa saaduista kahdeksasta urakasta liittyy kiinteistöjen peruskorjaus- tai muutoshankkeisiin.

Rakennusgemini luovutti Helsingin Läntisen yhteispäivystyssairaalan sairaalarakennuksen

Quattro-yhtiöihin kuuluva Rakennusgemini Oy on luovuttanut viime viikolla Helsingin Läntisen yhteispäivystyssairaalan työmaan tärkeimmän osan, eli itse sairaalarakennuksen. Piha- ja viheralueilla työt jatkuvat vielä juhannukseen, jonka jälkeen loputkin kohteesta saadaan luovutettua. Kohteen rakennustyöt aloitettiin vuoden 2007 loppupuolella.

Maansiirto Veli Hyyryläiselle Karjalan radan kunnossapitourakka

Ratahallintokeskus ja Maansiirto Veli Hyyryläinen Oy allekirjoittivat torstaina 28. toukokuuta aluetta 7 eli niin sanottua Karjalan rataa koskevan kunnossapitosopimuksen. Sopimus sisältää radan ja turvalaitteiden kunnossapidon lisäksi muun muassa alueella sijaitsevien laitureiden ja kiinteistöjen hoidon. Viisivuotinen sopimuskausi käynnistyy lokakuun alusta 2009. Lisäksi sopimus sisältää kahden vuoden option. Sopimuksen arvo on noin 25 miljoonaa euroa koko sopimuskaudelta.

VR mukaan logistiikkakeskushankkeeseen Venäjällä

VR ja Venäjän rautatiet RZD ovat allekirjoittaneet torstaina 28. toukokuuta muistion yhteistyöstä, joka koskee Moskovan alueelle rakennettavaa logistiikkakeskusta. Uusi logistiikkakeskus Belyj Rast nousee Moskovan pohjoispuolelle hyvien liikenneyhteyksien päässä. Keskukseen siirretään neljä tavara-asemaa Moskovan keskustasta. RZD on hakenut mittavalle hankkeelle sekä venäläisiä että länsimaisia yhteistyökumppaneita.