Newsec Asset Management ja Icecapital sopimukseen hallintopalvelujen tuottamisesta Icecapitalin asuntorahastolle

Newsec Asset Management ja Icecapital ovat 28. helmikuuta solmineet palvelusopimuksen, jonka mukaan Newsec tuottaa Icecapitalin Housing Fund III -rahastolle hallintopalveluita. Sopimuksen mukaan Newsec hoitaa Icecapitalin rahaston asuntojen vuokrauksen, vuokrahallinnon, isännöinnin sekä rahaston ja sen hallinnoimien asunto-osakeyhtiöiden taloushallinnon.

Tampereen Keskusareenan rakentaminen voi alkaa jo vuoden kuluttua

Jos Tampereen ratapihan päälle suunnitellusta monitoimihallista tehdyt kaksi valitusta kaatuvat ja rahoitus saadaan kuntoon, voisi hallin rakentaminen alkaa jo vuoden kuluttua. Tällöin halli valmistuisi syksyllä 2016, Tampereen Keskusareena -yhtiön toimitusjohtaja Rikard Bjurström sanoo STT:lle.

Keskusta ja perussuomalaiset tekemässä välikysymyksen asumisesta

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ehdottaa perussuomalaisille, että puolueet tekisivät hallitukselle yhteisen välikysymyksen asuntoasioista. Tiilikainen kertoo ehdotuksestaan blogikirjoituksessaan. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo suhtautuvansa myönteisesti yhteiseen välikysymykseen.