Suomen kiinteistösijoitusmarkkinat aktivoitumassa
Muiden Pohjoismaiden tavoin on Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla ollut viime aikoina havaittavissa selkeää aktivoitumista, vaikka meillä ei olekaan ylletty Ruotsin ja Norjan kaltaiseen kasvuun. Vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä Suomen kiinteistömarkkinoiden sijoitusvolyymit nousivat korkeimmilleen kahteen vuoteen ja näkymät kuluvalle vuodelle ovat viime vuotta positiivisemmat. Näin toteaa Jones Lang LaSalle tuoreessa Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoiden katsauksessaan.