Rakentamisen palkkasumma laski selvästi kesäkuussa 2009

Rakentamisen palkkasumma oli reippaassa laskussa vuoden 2009 kesäkuussa, jolloin alan palkkasumma jäi 6,8 prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Myös koko toisen vuosineljänneksen käsittävässä tarkastelussa palkkasumma supistui 5,7 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Rakennus- ja kiinteistöalojen konkurssit jatkoivat kasvuaan kesäkuussa 2009

Rakennus- ja kiinteistöalojen konkurssien määrä jatkoi selvää kasvuaan kuluvan vuoden kesäkuussa. Rakennusalalla laitettiin vuoden 2009 kuudennen kalenterikuukauden aikana vireille 64 konkurssia, kun vuoden 2008 kesäkuussa niitä laitettiin vireille 44. Kiinteistöalalla puolestaan laitettiin kesäkuussa 2009 vireille 15 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 7. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastotietokannoista.

Toimitilojen kaupat vähentyneet neljäsosaan vuodessa

Kiinteistökonsultointipalveluita tarjoavan Newsec Oy:n syksyn kiinteistömarkkinaraportin ennakkotietojen mukaan toimitiloja koskevan kaupankäynnin volyymi painui kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin 75 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Tammi-kesäkuun kiinteistökauppojen volyymi oli noin 700 miljoonaa euroa.

LVI-Tekniset Urakoitsijat kaipaa lisää paikallista sopimista

Lvi-tekniikan yrityksiä edustava LVI-Tekniset Urakoitsijat peräänkuuluttaa alalle enemmän työehtojen paikallista sopimista, jotta työpaikkoja saataisiin säilytettyä nykyistä paremmin. LVI-Teknisten Urakoitsijoiden varapuheenjohtaja Timo Nummela korostaa kuitenkin, että paikallisen sopimisen tulee olla sopimista, ei kummankaan osapuolen sanelua.

Kiinteistöliitto vastustaa kiinteistöveron korotusaikeita

Suomen Kiinteistöliitto tyrmää työministeri Anni Sinnemäen ja vihreiden esityksen kiinteistöveron pakkokorotuksesta 0,1 prosenttiyksiköllä. Kiinteistöliitto suhtautuu kielteisesti myös hallituksen aiemmin keväällä päättämään kiinteistöveron ala- ja ylärajojen korotusesitykseen.

Hämeenmaa jatkoi suuria investointeja myymäläverkkoonsa alkuvuonna 2009

Osuuskauppa Hämeenmaa jatkoi kovaa investointitahtiaan kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa. Toimitusjohtaja Taavi Heikkilän mukaan konsernin investoinnit olivat suuremmat kuin Hämeenmaan historiassa koskaan aikaisemmin. Investoinnit kohdistuivat palveluiden kehittämiseen ja myymäläverkoston kasvattamiseen ympäri Hämeenmaan toimialuetta.

Ramirent selvisi voitollisena myös toisesta neljänneksestä 2009

Ensimmäisen vuosineljänneksen tapaan konevuokraamo Ramirent onnistui kilpailijastaan Cramosta poiketen pitämään tuloksensa plussalla myös kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Ramirentin liikevaihto kutistui enemmän kuin ensimmäisellä neljänneksellä, mutta kannattavuus vastaavasti parani. Toimitusjohtaja Magnus Rosénin mukaan yhtiö onkin onnistunut muokkaamaan kustannusrakennettaan vastaamaan alentuneita myyntivolyymeja.

Uponor nousi voitolle huhti–kesäkuussa 2009

Uponor onnistui kääntämään tuloksensa takaisin plussalle kuluvan vuoden toisella neljänneksellä käytyään pakkasella tammi-maaliskuussa. Sekä liikevaihto että tulos kutistuivat kuitenkin merkittävästi viime vuoden vastaavasta ajasta. Toimitusjohtaja Jyri Luomakosken mukaan uudisrakentamisen kysyntä heikkeni toisella neljänneksellä edelleen ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Hän pitää kuitenkin positiivisena asiana sitä, että liikevaihto supistui vain reilulla neljänneksellä, sillä kokonaismarkkinoiden arvioidaan kutistuneen selvästi enemmän.