Oy Lapetek Ab ja Vuoristö-yhtiöt Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan Vahvimmiksi yrityksiksi

Uudenmaan Vahvimmaksi yritykseksi vuonna 2008 on valittu helsinkiläinen Oy Lapetek Ab. Vuonna 1982 perustetun LVIS-alan maahantuontiyhtiön asiakkaita ovat keittiökalustetoimittajat, myymälät ja rakennusliikkeet Suomessa ja Baltiassa. Suomen Asiakastieto Oy:n kokoama raati teki valintansa pk-yrityssektorilta eli liikevaihdoltaan 2-50 miljoonan euron yritysten joukosta. Itä-Uudenmaan Vahvimmaksi yritykseksi vuonna 2008 valittiin puolestaan porvoolainen Vuoristo-yhtiöt.

Pöyryn tulos ja liikevaihto kasvoivat tammi-syyskuussa 2008

Pöyry-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuun välisellä katsauskaudella 18,6 prosenttia 608,1 miljoonaan euroon. Viime vuonna samana ajankohtana liikevaihto oli 512,7 miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja kasvoi 43,4 prosenttia ja oli 76,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samana ajankohtana oli 53,2 miljoonaa euroa.

Rakennuslupien määrä laski viidenneksellä elokuussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin elokuussa viidenneksen vähemmän kuin vuosi sitten. Tämän vuonna lupia myönnettiin 3,2 miljoonalle kuutiometrille. Kuutiomäärät vähenivät lähes kaikissa rakennustyypeissä. Tammi-elokuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 34 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.

Fortum ja Hafslund Infratek yhdistävät infrastruktuuriliiketoimintojansa

Fortum ja norjalainen Hafslund Infratek ASA ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan yritykset yhdistävät infrastruktuurin rakentamis- ja kunnossapitoliiketoiminnan Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa.  Fortum saa Hafslund Infratek ASA:n uusia osakkeita ja 33 prosenttia ja omistusosuuden yhdistetystä yhtiöstä.  Hafslund ASA:n osuudeksi tulee 43,3 prosenttia. Loput osakkeet omistavat institutionaaliset ja yksityiset sijoittajat. Sopimus alkaa vuoden 2009 alusta.  

Asiantuntijat: Venäjän markkinoiden vakaus häilyvää

The Economist lehden asiantuntijat tyrmäävät Venäjän hallituksen väitteet, joiden mukaan Venäjä olisi turvasatama maailmanlaajuiselle talouskriisille. Lehtitietojen mukaan Venäjän markkinat ovat romahtaneet dollariin sidotun RTS indeksin ja ruplaan sidotun MICEX indeksin menetettyä kaksi-kolmasosaa arvoistaan toukokuun puolenvälin jälkeen. Lehtitietojen mukaan nämä pudotukset ovat suurempia kuin millään muilla markkinoilla.

Rakentajilta odotetaan tulosvaroituksia

Rakentamisen näkymät ovat synkentyneet dramaattisesti syksyn aikana sekä Suomessa että Venäjällä. Silti rakennusalan pörssiyrityksistä ainoastaan YIT on antanut tulosvaroituksen eikä siinäkään syyskuussa kerrottu Venäjästä mitään. SRV ja Lemminkäinen ovat aivan kuin asuntokaupan hyytyminen ja liiketilojen gryndikohteiden tärkeimpien ostajien, ulkomaisten kiinteistösijoittajien, häipyminen maasta ei vaikuttaisi niihin. Ennen osavuosikatsauksia voisi odottaa jo tulosvaroituksia, sillä finanssikriisi iski Venäjälle syyskuussa nopeammin ja voimakkaammin kuin oli odotettu.

Venäläissijoittaja huolissaan ensi vuoden taloustilanteesta

Taloustilanne herättää keskustelua myös Venäjällä. Venäjän presidentti Dimitri Medvedevin taloudellisen neuvonantajan Arkadi Dvorkocvichin mukaan taloudellisten palvelujen määrä tulee kutistumaan tulevaisuudessakin. Dvorkocvih puhui vuosittaisessa sijoitusfoorumissa Moskovassa. Asiasta uutisoi The Moscow Times.

Asuntolainojen määrä laskussa Pietarissa

Pietarissa asuntolainojen määrä on laskenut jopa 30 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä. Kesäkuusta syyskuuhun ulottuvalla kaudella Pietarissa otettiin yhteensä noin 3 900 asuntolainaa. Määrä on arvoltaan noin 10 739 miljoonaa ruplaa eli noin 408 miljoonaa yhdysvaltain dollaria. Pankit ympäri Pietaria ovat tiukentaneet lainansaamisen ehtoja. Asiasta kertoo Vedomosti.