Rakentamisen palkkasumma kasvoi 8,8 prosenttia loka–joulukuussa 2008

Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti hidastui loppuvuodesta 2008. Loka-joulukuussa 2008 rakentamisen palkkasumma oli 8,8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Samalla ajanjaksolla talonrakentamisen palkkasumma kohosi 8,6 prosenttia sekä maa- ja vesirakentamisen 9,6 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Hovioikeus vapautti Lumon rakennuttamista koskevista rikoksista tuomitut

Helsingin hovioikeus kumosi Vantaan Lumo-monitoimitalon rakennuttamiseen liittyvässä vyyhdessä tuomitut korvaukset ja vankeusrangaistukset. Uutinen oli hyvä Korson keskustakiinteistöjen (KKK) entiselle toimitusjohtajalle Seppo Nurmelle ja entiselle hallituksen puheenjohtajalle Jouko Koskiselle. Vantaan käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut heidät lyhyisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja yli 200000 euron korvauksiin.

Hankinta-asiantuntija: Referensseillä punnitaan ammattitaito, ei tarjousta

Julkisten hankintojen referenssien käytössä on aika paljon epäselvyyksiä. Pääsääntö on, että referenssejä ei käytetä varsinaisten tarjousten arviointiin, vaan niillä arvioidaan tarjoajan ammattitaitoa ja kykyä toteuttaa kohde”, lakimies Terhi Kauti Asianajotoimisto Krogerus Oy:stä kertoo.

Taloyhtiöiden peruskorjauksiin ei myönnetä pitkiä luottoja

Viimeaikainen rahoituskriisi ei jätä taloyhtiöidenkään rahoitusta rauhaan. Hyvinä maksajina tunnetut taloyhtiöt ja riskittöminä luottoina pidetyt taloyhtiöiden peruskorjauslainat voivat olla historiaa. Jopa yksittäinen osakas saa tällä hetkellä helpommin pitkäaikaista lainaa kuin vakavarainen taloyhtiö.

Julius Tallberg-Kiinteistöt teki lievästi tappiota 2008

Kiinteistösijoitusyhtiö Julius Tallberg-Kiinteistöjen tulos painui hieman tappiolle viime vuonna negatiivisen sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutoksen johdosta. Ilman sijoituskiinteistöjen ja rahoituserien arvonmuutoksia ja veroja tulos parani 47 prosenttia vuoden 2007 tasosta selvästi supistuneiden nettorahoituskulujen ansiosta. Liikevaihto supistui kymmenyksen kauppakeskus Martinsillan myynnin vuoksi.

Kontiotuotteen liikevaihto ja -tulos heikkenivät 2008 – uusi liimahirsilinja käyttöön

Hirsirakennuksia valmistavan Kontiotuote Oy:n liikevaihto ja tulos heikkenivät viime vuonna edellisvuoden tasoon verrattuna. Yhtiön kannattavuus ei kuitenkaan rapautunut merkittävästi, vaan yhtiö onnistui säilyttämään liikevoittomarginaalinsa lähes vuoden 2007 tasolla. Kontiotuote on ottanut Pudasjärven tehtaallaan alkuvuodesta käyttöönsä uuden liimahirsilinjan, joka kasvattaa merkittävästi tehtaan tuotantokapasiteettia.

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 5,3 prosenttia syys–marraskuussa 2008

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi viime vuoden syys-marraskuussa 5,3 prosenttia vuoden 2007 vastaavaan kolmen kuukauden ajanjaksoon verrattuna. Sen sijaan marraskuussa 2008 rakennusyritysten liikevaihto kutistui 3,3 prosenttia vuoden 2007 marraskuuhun verrattuna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajan ennakkotiedoista.

Sijoituskiinteistöjen arvonmuutokset painoivat Cityconin tuloksen reilusti tappiolle

Kauppakeskuksiin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Citycon kirjasi sekä viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä että koko viime vuodelta merkittävät alennukset sijoituskiinteistöjensä käyvään arvoon, kun markkinoiden tuottovaatimukset kohosivat. Nämä kirjaukset painoivat yhtiön tuloksen pakkaselle. Sen sijaan operatiivinen tulos ja liikevaihto kasvoivat vuonna 2008. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä operatiivinen tulos kuitenkin jäi edellisvuoden vastaavasta jaksosta, vaikka liikevaihto kasvoi niukasti. Loppuvuonna nettovuokratuotot kutistuivat vertailujaksosta. Sen sijaan koko vuoden osalta nettovuokratuotot kasvoivat ja myös vuokrausaste koheni.