Venäjän sementtiteollisuus haluaa tuonnin verolle

Venäläiset sementintuottajat ovat laatineet maan hallitukselle vetoomuksen, jossa vaaditaan ylimääräisen veron asettamista sementin tuonnille. Eurocement Groupin johtoryhmään kuuluvan Mikhail Skorokhodin mukaan Venäjän sementtiteollisuudella on nykyisellään odotettavissa tuotannon nollakasvu ja joidenkin tehtaiden sulkeminen. Asiasta kertoi Commercial Real Estate -julkaisun verkkopalvelu.

Cityconin sijoituskiinteistöjen käypä arvo reilusti alas tammi–syyskuussa 2008

Kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin tulos painui reippaasti tappiolle kuluvan vuoden tammi-syyskuussa. Tappioiden takana olivat reippaat alaskirjaukset yhtiön sijoituskiinteistöjen käypään arvoon. Sen sijaan nettovuokratuotot kasvoivat viime vuoden vastaavasta jaksosta, mikä paransi yhtiön operatiivista tulosta. Myös liikevaihto kasvoi. Toimitusjohtaja Petri Olkinuoran mukaan yhtiön tämänhetkinen rahoitusasema luo riittävän pohjan liiketoiminnan kehittämiselle ja varmistaa käynnissä olevien kehityshankkeiden saattamisen loppuun.

Helsinki kasvattaa koulurakennusten perusparannusmenoja

Helsingin kaupungin tilakeskuksen ennusteen mukaan opetustoimen rakennusten perusparannuksiin käytetään tänä vuonna yhteensä 28 miljoonaa euroa, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Koska hankkeet ovat pitkäkestoisia ja monet vasta lähtöruudussa, korjausvolyymin muutos näkyy määrärahatarpeissa useiden vuosien ajan.

Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti hidastumassa

Rakentamisen palkkasumma kasvoi kuluvan vuoden kesä-elokuussa 9,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Edelleen nopeasta kasvusta huolimatta kasvuvauhti hidastui selvästi vuotta aiemmasta, jolloin palkkasumma oli 12,3 prosenttia suurempi kuin vuoden 2006 vastaavalla jaksolla. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Talonrakentamisen tarjoushintaindeksi kääntyi laskuun syyskuussa

Rakennuttajapalaute Rapal Oy:n laskeman talonrakentamisen tarjoushintaindeksin pisteluku kääntyi laskuun kuluvan vuoden syyskuussa. Pisteluku oli syyskuussa 158,7, joka oli 1,2 pistettä vähemmän kuin elokuussa. Viime vuoden syyskuusta pisteluku nousi 5,7 prosenttia.

Purasjoki selvittämään kaavoituksen vaikutuksia kaupan kilpailuun

Asuntoministeri Jan Vapaavuori on kutsunut Kilpailuviraston entisen ylijohtajan Matti Purasjoen selvittämään, miten kunnat ja maakuntien liitot vaikuttavat kauppapaikkojen kaavoituksella ja tonttipolitiikalla vähittäiskaupan kilpailutilanteeseen. Purasjoen tulee selvittää 31. tammikuuta mennessä, onko kaavoituksella ja tonttipolitiikalla kilpailua estäviä tai vääristäviä vaikutuksia sekä kilpailunäkökulman huomioinnin toteutumista käytännön toiminnassa.

Vanhojen asuntojen hinnat tulleet reippaasti alas keväästä

Vanhojen asuntojen hinnat ovat selvässä alamäessä. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton käyttämän valtakunnallisen kauppaseuranta-aineiston mukaan asuntomarkkinoiden yleisestä kehityksestä kertova käytetyn kerrostalokaksion keskimääräinen neliöhinta on painunut koko maan tasolla viidessä kuukaudessa 8,4 prosenttia. Hinnat olivat korkeimmillaan kuluvan vuoden huhtikuussa, josta ne siis painuivat selvästi syyskuun loppuun. Helsingissä laskua kertyi peräti 11,5 prosenttia.