Valmistuneiden asuntojen määrä sukelsi 28,6 prosenttia huhti–kesäkuussa Virossa

Viron rakennustöitä rekisteröivän viraston tietojen mukaan maassa valmistui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 1 398 asuntoa, mikä oli 559 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Laskua kertyi 28,6 prosenttia. Myös myönnettyjen rakennuslupien määrä supistui reippaasti. Rakennuslupia myönnettiin huhti-kesäkuussa 2008 vain 2 143 asunnolle, mikä oli kolmanneksen vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Moskova investoi yli 13 miljardia dollaria tiehankkeisiin

Moskovan viranomaiset suunnittelevat panostavansa yli 13 miljardia dollaria (n. 8,8 miljardia euroa) kaupungin teiden rakentamiseen ja kunnostamiseen seuraavien kolmen vuoden aikana. Investointisuunnitelman mukaan kaupunki rahoittaa tiehankkeita 4,5 miljardilla dollarilla (n. 3,0 miljardia euroa) vuonna 2009 ja 4,3 miljardilla dollarilla (n. 2,9 miljardia euroa) sekä 2010 että 2011. Asiasta kertoi venäläinen uutistoimisto RIA Novosti.

Tilastokeskus: Rakentamisen avointen työpaikkojen määrä kasvoi huhti–kesäkuussa 2008

Tilastokeskuksen mukaan rakentamisessa avoinna olevien työpaikkojen määrä kasvoi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä selvästi viime vuoden vastaavasta ajasta. Alalla oli huhti-kesäkuussa 2008 avoinna 6700 työpaikkaa, kun vuoden 2007 vertailujaksolla paikkoja oli avoinna 5100. Määräaikaisten työpaikkojen määrä tuplaantui 3400:aan. Sen sijaan osa-aikaisten ja vaikeasti täytettävien paikkojen määrä väheni rakentamisessa.

Olkiluodon rakennuskustannukset nousseet rajusti

Olkiluodon ydinvoimalan rakennuskustannukset ovat kasvaneet 50 prosentilla, kirjoitti ranskalainen talouslehti Les Echos torstaina. Syynä kulujen nousuun on lehden mukaan se, että ranskalainen ydinvoimalajätti Areva on joutunut lähettämään työmaalle lisää työntekijöitä, jotta työt etenisivät paremmin. Areva on joutunut lykkäämään reaktorin valmistumista jo kahdella vuodella vuoteen 2011.

Kiinteistöliitto: Asuinrakennuksen ja tontin verokannat samoiksi

Kiinteistöliitto tyrmää vaatimukset muuttaa kiinteistövero ansio- ja eläketuloista riippuvaiseksi. Sen sijaan rakennetun asuintontin verokanta pitäisi liiton mielestä muuttaa vastaamaan vakituisesta asuinrakennuksesta määrättävää veroa. Näin valtion kunnille päättämä tontin kiinteistövero olisi enintään 0,50 prosenttia verotusarvosta. Siten tontin nykyisestä kiinteistöveroprosentin alarajasta tulisi veroprosentin yläraja. Tällöin vältyttäisiin kohtuuttomilta kiinteistöveroilta.

Rakentamisen luottamus korjaantui hieman elokuussa 2008

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuva rakentamisen luottamusindikaattori nousi kuluvan vuoden elokuussa hieman heinäkuun tasosta. Alkukesästä luottamus heikkeni voimakkaasti. Rakentamisen tuore saldoluku on -14, kun heinäkuun tarkistettu lukema oli -16. Elokuun saldoluku jää kuitenkin edelleen selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvolukeman -1.