VM ennustaa 28 000 asunnon aloituksia vuodelle 2012

Valtiovarainministeriö ennakoi, että talonrakentaminen supistuu 1,8 prosenttia tänä vuonna. Asuinrakentaminen vähenee ennusteen mukaan 2,0 prosenttia ja muu talonrakentaminen 1,5 prosenttia. VM:n arvion mukaan Suomessa aloitetaan 28 000 uuden asunnon rakentaminen tänä vuonna. Arvio aloituksista on sama kuin Rakennusteollisuus RT:n helmikuussa esittämä. Maa- ja vesirakentaminen supistuu VM:n arvion mukaan 0,5 prosenttia vuonna 2012. Sen sijaan vuonna 2013 sekä talonrakentaminen että maa- ja vesirakentaminen kääntyvät jo kasvuun.

Yksikään kunta ei ole nimennyt merkittävää tulvariskialuetta

Rankkasateet ja sulamisvedet eivät näytä huolestuttavan Suomessa. Yksikään kunta ei ole nimennyt merkittävän hulevesistä aiheutuvan tulvariskin aluetta. Vedet ovat tulvineet teille ja kellareihin Keski-Euroopassa rajusti ja jopa kuolonuhreja vaatien, minkä vuoksi Euroopan unioni laati tulvadirektiivin 2007.

Lemminkäinen sai yli 90 miljoonan euron päällystysurakat Norjasta ja Ruotsista

Lemminkäinen on voittanut Norjan valtion tämän vuoden päällystysurakoita 81 miljoonan euron arvosta. Tämä vastaa 29 prosenttia jaossa olleista asfalttitöistä. Lemminkäinen voitti yhteensä 30 päällystysurakkaa, joiden kokonaisasfalttivolyymi on 630 000 tonnia. Ruotsissa Lemminkäinen on voittanut paikallisen liikenneviraston eli Trafikverketin päällystysurakoita 11,5 miljoonan euron arvosta. Liikkuvia asfalttiasemia hyödyntävät urakat sisältävät 130 000 tonnia päällysteitä.

Fin-Seula ja Keller perustivat yhteisyrityksen pohjarakentamisen erikoistöihin

Lontoossa pääkonttoriaan pitävä, geoteknisiin erikoistöihin keskittynyt suurkonserni Keller Group plc on perustanut yhdessä Fin-Seula Oy:n kanssa yhteisyrityksen Suomen markkinoille. Perustettu yhteisyritys KFS Finland Oy keskittyy pohjarakentamisen erikoistöihin, kuten eri stabilointiratkaisuihin. Yrityksen ensimmäinen urakointikohde toteutetaan vielä tämän kevään aikana. Keller ei ole aiemmin toiminut Suomessa.

Peabin omistus Lemminkäisessä nousi 10,6 prosenttiin

Peab AB on ilmoittanut toteuttaneensa viime vuoden syyskuussa sovitun termiinisopimuksen ostaa 940 000 Lemminkäisen osaketta. Osakemäärä vastaa 4,78 prosenttia Lemminkäisen osakkeista ja äänimäärästä. Siten Peab omistaa nyt suoraan yhteensä 2 080 225 Lemminkäisen osaketta, mikä vastaa 10,58 prosenttia suomalaisyhtiön osakkeista ja äänimäärästä.

Maanrakennusliike Powerman mukana mittavassa sopimuksessa kaapelitöistä

Eltel Networks Oy ja Maanrakennusliike Powerman Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen laajakaista- ja keskijännitekaapeleiden siirrosta maan alle. Yhteistyösopimus on kolmevuotinen ja kattaa työt koko Suomessa. Sopimuksen arvo on yhteensä noin 100-125 miljoonaa euroa.

Tampereen monitoimiareenan rakentaminen alkaa ehkä 2014

Tampereen keskustaan kaavaillun monitoimiareenan rahoitus ei ole vielä läheskään koossa. Hankkeen vastuuhenkilöt arvioivat silti, että rakennustyöt voitaisiin aloittaa keväällä 2014. Optimistisissa ensiarvioissa areenaa kaavailtiin jo vuoden 2013 jääkiekon MM-kisojen näyttämöksi.