Suomi on saamassa pääradan ja nelostien osaksi Euroopan ydinverkkoa
Euroopan komission 19. lokakuuta antaman ehdotuksen mukaan Suomi on saamassa uuden liikenneyhteyden osaksi Euroopan laajuisen liikenneverkon
(TEN-T) ydinverkkoa. Komissio on sisällyttämässä ydinverkkoon Pohjanlahden kiertävän Botnian käytävän, joka sisältää Suomen puolella juna- ja maantieyhteydet pohjoisesta etelään eli pääradan ja nelostien. Päätöksellä on merkitystä muun muassa hankkeiden rahoituksen kannalta, sillä EU:n TEN-T-tuki ohjautuu jatkossa pääasiallisesti ydinverkolle. Liikenneministeri Merja Kyllönen painottaa myös ehdotuksen alueellista merkitystä.