Jyväskylän Kivääritehtaan yrityspuisto laajenee
Jykes Kiinteistöt Oy on käynnistämässä yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa mittavaa hanketta, jonka myötä Kivääritehtaan yrityspuisto laajenee merkittäväksi liike-elämän palveluyritysten työpaikkakeskittymäksi.
Kivääritehtaan yrityspuiston laajennushanke on arviolta 30 000-40 000 kerrosneliömetriä ja se muodostuu useasta uudisrakennuksesta. Tällä hetkellä Kivääritehtaalla on yritysten käytössä toimitilaa noin 16 000 neliömetriä. Yrityspuiston noin 40 yrityksessä työskentelee tuhatkunta työntekijää.
”Arvio uudishankkeen kokonaiskustannuksista on yli 60 miljoonaa euroa. Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Uudet rakennukset sijoittuvat nykyisen Kivääritehtaan alueen ja Vaajakosken moottoritien välissä sijaitseville tonteille sekä Vaajakosken moottoritien eteläpuolella sijaitsevalle tontille. Jykes Kiinteistöt omistaa tontit ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on yli kaksi hehtaaria”, kertoo Jykes Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Juha Takala.
Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat arviolta loppuvuodesta 2009. Tilojen markkinointi on jo käynnistynyt ja Takalan mukana ensimmäisten tilojen vuokraamisesta on alustavasti neuvoteltu.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Jyväskylän Kivääritehtaan yrityspuisto laajenee”