Tutustu nyt Rakennuslehteen 1 kk veloituksetta!

Uudenmaan ympäristökeskus suojeli rakennuksia Järvenpäässä

Uudenmaan ympäristökeskus on tehnyt päätöksen Lepolan alueen entisen maatalousnormaalikoulun ja muiden alueen rakennusten suojelusta Järvenpäässä.  Päätös perustuu rakennussuojelulakiin.

Uudenmaan ympäristökeskus on tehnyt päätöksen Lepolan alueen entisen maatalousnormaalikoulun ja muiden alueen rakennusten suojelusta Järvenpäässä.  Päätös perustuu rakennussuojelulakiin.

Kuuntele juttu

Nyt tehty suojelupäätös koskee vain kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja niihin liittyvää lähiympäristöä. Museovirasto esitti lausunnossaan rakennusten suojelun lisäksi myös laajojen peltoalueiden liittämistä suojelun piiriin. Koska tämä ei rakennussuojelulain nojalla ole mahdollista, ja esitetyt alueet olivat lisäksi pääosin valtion omistuksessa, niin peltoalueiden käsittely ratkaistaan asemakaavoituksen yhteydessä.

Ympäristökeskus harkitsi alueen suojelua jo vuonna 2004, mutta tällöin alueelle oltiin laatimassa yleiskaavaa ja suunnitteilla oli arkkitehtikilpailu alueen suunnittelun pohjaksi. Yleiskaavan laatiminen on nyt loppuvaiheessa. Rinnan yleiskaavan kanssa on laadittu arkkitehtikilpailuun perustuvaa asemakaavaa radan ja Poikkitien varteen.

Alueen rakennuksista oli jo aikaisemmin vuonna 1989 suojeltu asetuksella Maatalousnormaalikoulun päärakennus, rehtorin ja yliopettajan asuinrakennukset, Karjatalouskoulu, lehtorien asuinrakennus ja siihen liittyvä ulkorakennus sekä Kyrölän koetilan rakennukset. Koska nämä rakennukset olivat Kyrölän koetilaa lukuun ottamatta siirtyneet valtiolta Hyvinkään kaupungin omistukseen, oli niille tarpeen antaa yksityiskohtaiset suojelumääräykset.

 

Ympäristökeskus laajensi suojelun koskemaan Maatalousnormaalikouluun liittyviä neljää erityyppistä verstas- ja korjaamorakennusta alueen koillisosassa. Myös aikaisemmin varjellut, Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän omistamat, Notko- ja Mökki-nimellä tunnetut kaksi rakennusta Sibeliuksenväylän varrella suojeltiin nyt rakennussuojelulailla.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Uudenmaan ympäristökeskus suojeli rakennuksia Järvenpäässä”

  1. Upeeta, onkohan se yhtä tehokasta kuin Keravan Saviollla. Tehtaanmäen hyvärunkoiset talot on jätetty suojelukohteena vandaalien tuhottavaksi. Eikä viranomaiset tee mitään, ainakaan kaupungin. Pitäisikö selvittää paljonko kunnallisvaalitukea on myöntänyt niiden omistaja (joku Tamperelainen pankki).

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat