Huoneistokeskuksen asuntokauppojen määrä kasvoi 60 prosenttia lokakuussa 2009
Huoneistokeskus kertoo asuntokaupan monipuolistuneen kuluvan vuoden loppua kohden perheasuntoihin, kun vielä alkuvuonna kysyntää oli enimmäkseen pienistä asunnoista. Samalla asuntokaupan volyymi on koko ajan kasvanut. Huoneistokeskus teki lokakuussa 2009 lähes 60 prosenttia enemmän kauppoja kuin vuotta aiemmin. Yhtiön mukaan nyt näyttää siltä, että vuodesta 2009 on tulossa kokonaisuutena normaali 2000-luvun asuntokaupan vuosi.

Huoneistokeskuksen mukaan suomalaista asuntokauppaa hillitsee tällä hetkellä tarjonnan puute. Myytävää tulee markkinoille noin kolmannes vähemmän kuin kysyntää olisi. Tilanteen täydellistä muutosta viimevuotiseen kuvaa se, että esimerkiksi Oikotie.fi-palvelussa oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä tarjolla noin 12 000 käytettyä asuntoa koko maassa ja asuntokauppoja tehtiin välittäjien toimesta noin 7 500. Tänä vuonna tilanne on päinvastainen; vuoden kolmannella neljänneksellä kauppaa tehtiin 12 000 käytetystä asunnosta, kun tarjontaa oli samaan aikaan vain 8 000 asuntoa.
Tällä hetkellä kysyntää on kaikenkokoisista asunnoista. Pienet asunnot vaihtoivat tiuhemmin omistajia alkuvuodesta, mutta nyt myös perheasuntoja etsitään hanakasti. Asuntokaupat toteutuvat nyt ennätyksellinen nopeasti, etenkin pääkaupunkiseudulla. Helsingin keskustan alueella jopa alle viikon myyntiajat ovat nyt ”normaalitasoa”. Erityisesti kiinnostavat uudet tai uudehkot ja hyväkuntoiset asunnot, mutta putkiremonttikaan ei ole este, jos se on huomioitu hinnassa.
Myös muualla maassa etenkin suurten kaupunkien keskustat kiinnostavat ja asuntokauppoja tehdään. Oulussa kysyntää on erittäin paljon keskustassa, mutta myös Heinäpään ja Tuiran pienet asunnot kiinnostavat. Turussa keskustan lisäksi Martti, Majakkaranta ja Hannunniitty kiinnostavat eniten. Molemmissa kaupungeissa on ensiasunnon ostajia liikkeellä. Tampereella keskustan lisäksi Amuri, Pyynikki ja Pispala sekä Ratina ja Tampellan alue kärsivät tarjonnan puutteesta. Jyväskylän kerrostalokiinnostus keskittyy keskustan ja Nisulan sekä MäkiMatin alueille ja rivi- sekä omakotitalokauppoja tehdään eniten Palokassa ja Mannilassa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Huoneistokeskuksen asuntokauppojen määrä kasvoi 60 prosenttia lokakuussa 2009”