Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Helsinki myi Varmalle liike- ja toimistotontin Kalasatamasta

Helsingin kaupunki on myynyt 31. joulukuuta allekirjoitetulla sopimuksella liike- ja toimistotontin Kalasatamasta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman omistamalle Kiinteistö Oy Sompasaaren Tukoekalle. Hermannin rantatien varrella aivan Kalasataman metroaseman pohjoispuolella sijaitsevalla noin 8 200 neliömetrin suuruisella tontilla on rakennusoikeutta 30 000 kerrosneliömetriä. Varma aikoo rakennuttaa tontille toimistotalon, jonka pohjakerrokseen tulee liiketiloja.

Kuuntele juttu

Kaupunki sai kaupasta myyntituloa noin 10 miljoonaa euroa. Kauppahintaan sisältyi korvaus aiemman maanvuokrasopimuksen päättämisestä. Myyty tontti on osa 2,5 hehtaarin aluetta, joka oli vuokrattu pitkäaikaisella vuokrasopimuksella Kiinteistö Oy Sompasaaren Tukoekalle tuoretukkuvarastoa varten. KOy Sompasaaren Tukoeka purkaa varastorakennuksensa Kalasatamasta heinäkuuhun 2010 mennessä ja siirtää varastotoimintansa Keravalle rakennettaviin tiloihin. Sopimuksen mukaan 2,5 hehtaarin alue siirtyy myytyä tonttia lukuun ottamatta takaisin kaupungin hallintaan, mikä jouduttaa Kalasataman keskuksen kehittämistä.

Helsingin kaupungin kannalta kyseessä on edistysaskel uuden kaupunginosan toteuttamisessa. Kaupungin kiinteistöviraston osastopäällikkö Juhani Tuuttilan mukaan sopimus kiinteistökaupasta ja vuokrasopimuksen päättämisestä syntyi pitkien neuvottelujen tuloksena.

”Kiinteistökauppa perustuu vuonna 2008 tehtyyn esisopimukseen, joka avasi hienon mahdollisuuden Kalasataman keskeisimmän alueen kehittämiseen kaupungin tavoitteiden mukaisesti”, Tuuttila sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinki myi Varmalle liike- ja toimistotontin Kalasatamasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat