Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Asuntojen jakaminen romaniyhteisön mielen mukaan kiellettiin

Syrjintälautakunta on kieltänyt käytännön, jossa vuokra-asuntojen jakamisesta romaneille päätetään yhdessä romaniyhteisön edustajan kanssa. Lautakunnan mukaan tapa on vastoin perustuslakia, jonka mukaan suomalaisilla on oikeus valita vapaasti asuinpaikkansa. Lisäksi rikotaan hallintolakia, jonka perusteella viranomaisten on kohdeltava tasapuolisesti asiakkaitaan.

Syrjintälautakunta on kieltänyt käytännön, jossa vuokra-asuntojen jakamisesta romaneille päätetään yhdessä romaniyhteisön edustajan kanssa. Lautakunnan mukaan tapa on vastoin perustuslakia, jonka mukaan suomalaisilla on oikeus valita vapaasti asuinpaikkansa. Lisäksi rikotaan hallintolakia, jonka perusteella viranomaisten on kohdeltava tasapuolisesti asiakkaitaan.

Kuuntele juttu

Päätöksessä otettiin kantaa Järvenpään kaupungin toimintaan. Kaupunki lopetti yhdyshenkilön käytön helmikuun alussa, mutta vähemmistövaltuutetun mukaan vastaavasta toiminnasta tulee yhteydenottoja myös muilta paikkakunnilta.

-Käytäntöä on ollut pienissä kaupungeissa ja kunnissa. Siitä on pyritty keskustelemaan ja pääsemään yhdessä sopuun. Järvenpäänkin kanssa yritimme keskustella, mutta se ei johtanut lopputulokseen, vähemmistövaltuutetun sijainen Pirjo Kruskopf kertoo.

Käytännöstä kanteli vähemmistövaltuutetulle vuokra-asuntoa hakenut pariskunta, joista toinen on romani ja toinen valtaväestöön kuuluva. Kaupungin omistaman Järvenpään Mestariasunnot Oy:n asiakaspalvelussa paria pyydettiin allekirjoittamaan paperi, jonka mukaan romaniyhdyshenkilö saa olla mukana asukasvalintaa koskevassa kokouksessa.
Kantelija kertoo jääneensä siihen käsitykseen, ettei hakemusta oteta käsittelyyn ilman suostumuksen allekirjoittamista.

Pyrkimys estää kahinoita

Järvenpää perusteli käytäntöä sillä, että se ehkäisee jo ennalta romanien keskinäisiä kahinoita. Kaupungin mukaan romanien asumisessa oli ollut erityisen paljon ongelmia ennen yhdyshenkilön valitsemista.

Romanikulttuurissa huonoissa väleissä olevien konflikteja pyritään välttämään ns. väistämisvelvollisuudella, joten tulevat naapurit määrittävät paljon asuinpaikan valintaa.

-Vuokranantajilla ja kaupungilla ei ole tarkkaa tietoa, missä romanit asuvat, koska tällaiset henkilörekisterit eivät ole sallittuja. Asiat tulevat ilmi sitä mukaa kuin talouskunnalle osoitetaan asunto eikä se kelpaa, kun naapuritalossa asuu toinen romani. Romanit itse tietävät tarkoin sijaintinsa, Järvenpään kaupunki selitti ongelmaa.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on jo aiemmin katsonut, että asukasvalinnan tekeminen väistämisvelvollisuuden perusteella on vastoin lakia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuntojen jakaminen romaniyhteisön mielen mukaan kiellettiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat