Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Interavantin vuokrausaste heikentynyt selvästi vuodessa

Kiinteistösijoitusyhtiö Interavanti Oyj:n johto on antanut osavuotisen selvityksen yhtiön kehityksestä alkuvuonna 2010. Selvityksen mukaan Interavantin vuokrausaste on 23. huhtikuuta 2010 painunut 92 prosenttiin, kun se oli vielä vuotta aiemmin 96 prosenttia. Vuokrausasteen painumisen myötä myös kaikkien tilojen nettotuotto on heikentynyt, vaikka vuokrattujen tilojen nettotuotto onkin kohentunut.

Kuuntele juttu

Interavantin vuokrattujen tilojen keskimääräinen nettotuotto on 23. huhtikuuta kuluvaa vuotta 9,1 prosenttia, kun se oli vuotta aiemmin 8,9 prosenttia. Sen sijaan kaikkien tilojen nettotuotto on painunut 8,2 prosenttiin viime vuoden 8,4 prosentista. 

Vuokrausasteen heikentyminen on tapahtunut nimenomaan Suomessa, sillä yhtiön ulkomaisissa kohteissa vuokrausasteet eivät ole huonontuneet. Interavanti Oyj:n hallinnassa on tällä hetkellä Suomessa sijoituskiinteistöjä yhteensä 21 313 neliömetriä, joka on noin 34 prosenttia yhtiön koko sijoituskiinteistökannasta. Suomen kiinteistöjen vuokrausaste on huonontunut 78,3 prosenttiin 87,6 prosentista.

Interavanti Oyj:n tytäryhtiö Varasto Estonia Oü:n hallinnassa on Virossa logistiikkatiloja yhteensä 24 073 neliömetriä, joka on noin 38 prosenttia koko Interavantin sijoituskiinteistökannasta. Viron tilojen vuokrausaste on noin 98 prosenttia, kun se oli vuotta aiemmin 97 prosenttia.

Puolassa Interavanti Oyj:n tytäryhtiö Varasto Poland SP. Z o.o.:n hallinnassa on logistiikkatiloja yhteensä 6 486 neliömetriä. Tilojen vuokrausaste on säilynyt 100 prosentissa. Myös Unkarissa Interavantin tilojen vuokrausaste on täydet 100 prosenttia kuten vuotta aiemminkin. Interavantin tytäryhtiö Warasto Hungary Kft:n hallinnassa on logistiikkatiloja yhteensä 11 672 neliötä Unkarissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Interavantin vuokrausaste heikentynyt selvästi vuodessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat