Tuli aiheutti miljoonien eurojen vahingot jugendtaloon Tampereella
Arvokas jugendtalo vaurioitui pahoin tulipalossa Tampereen Keskustorilla perjantaina. Kukaan ei loukkaantunut, mutta aineellista vahinkoa kertyi useiden miljoonien eurojen edestä. Vuonna 1899 valmistunut tiilirakennus on yksi Tampereen vanhimmista kerrostaloista. Vanhan polven tamperelaiset tuntevat sen Commercen talona – nuoremmat ehkä paremmin siitä, että alakerrassa sijaitsee Suomen ensimmäinen McDonalds-hampurilaisravintola.
Arvokas jugendtalo vaurioitui pahoin tulipalossa Tampereen Keskustorilla perjantaina. Kukaan ei loukkaantunut, mutta aineellista vahinkoa kertyi useiden miljoonien eurojen edestä. Vuonna 1899 valmistunut tiilirakennus on yksi Tampereen vanhimmista kerrostaloista. Vanhan polven tamperelaiset tuntevat sen Commercen talona - nuoremmat ehkä paremmin siitä, että alakerrassa sijaitsee Suomen ensimmäinen McDonalds-hampurilaisravintola.
Palo alkoi varhain aamulla juuri hampurilaisravintolan rasvakeittimestä. Paikalla oli kaksi aamuvuoroon tullutta nuorta työntekijää, jotka yrittivät ensin sammuttaa tulta sammutuspeitteellä.
-Heidän toimintansa oli ensiluokkaista, arvioi palomestari Timo Korpela.
Tuli levisi nopeasti
Tuli levisi kuitenkin nopeasti. Ravintola tuhoutui täysin, vaikka ensimmäiset palokunnan yksiköt ehtivät paikalle muutamassa minuutissa. Ilmanvaihtohormia pitkin tuli pääsi leviämään myös katon ja ullakkokerroksen välissä oleviin onteloihin.
Se, mikä sai keittimen syttymään, oli perjantaina vielä arvoitus. Poliisi ryhtyy selvittämään syttymissyytä, kunhan rakennukseen on mahdollista mennä.
-Oikein käytettynä ja huollettuna rasvakeittimen pitäisi toimia ongelmitta, huomauttaa pelastuspäällikkö Esko Kauppi.
Iltapäivällä palo oli saatu pääosin sammumaan. Palopesäkkeiden etsintää ja rakennuksen jälkivartiointia valmistauduttiin kuitenkin jatkamaan koko yö.
Asuntoihin vesivahinkoja
Talon ullakkokerrokseen on hiljattain remontoitu uusia asuntoja, joista osa on vielä myymättä. Myös kolmannessa ja neljännessä kerroksessa on muutamia asuntoja. Suuri osa talosta on toimisto- ja liiketilaa. Savu- ja vesivahinkoja kärsivät etenkin ylimmät huoneistot.
Asukkaat evakuoitiin heti aamulla. Heitä oli pelastuspäällikkö Kaupin mukaan paikalla vähän, alle kymmenen henkilöä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tuli aiheutti miljoonien eurojen vahingot jugendtaloon Tampereella”