NCC rakentaa Biltemalle liiketilat Kuopion Leväseen
NCC Property Development Oy kehittää Kuopion Leväsentielle kahdesta rakennuksesta koostuvan kauppapuiston, jonka veturiksi tulee Biltema. Kahdessa vaiheessa ja kahteen rakennukseen toteutettavaan kauppapuistoon tulee liiketilaa yhteensä noin 8 000 neliömetriä. Ensimmäisenä toteutettava noin 4 000 neliön rakennus tulee kokonaan Bilteman käyttöön. Bilteman tavoitteena on avata liiketilat toukokuussa 2011.

”Kauppapuistoon tulee oma rakennus Biltemalle ja toinen samankokoinen valmistuu muiden erikoiskaupan toimijoiden käyttöön. Valmistuessaan Leväsen Kauppapuistossa on liiketilat 2-6 kaupan toimijalle. Bilteman myötä kauppapuiston ja koko Leväsentien vetovoima vahvistuu ja alueesta muodostuu yksi Kuopion tärkeimmistä kaupan keskuksista”, hankkeen projektipäällikkö Jari Harapainen NCC Property Development Oy:stä kertoo.
Kuopion myymälästä tulee Bilteman kymmenes liike Suomessa. Muut ketjun tavaratalot löytyvät Espoosta, Helsingistä, Jyväskylästä, Kaarinasta, Kempeleestä, Kokkolasta, Tampereelta, Lappeenrannasta ja Raisiosta.
NCC on toteuttanut näistä Jyväskylän, Raision ja Lappeenrannan myymälät.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “NCC rakentaa Biltemalle liiketilat Kuopion Leväseen”