Technopolis ja Savonia neuvottelevat 33000 neliön tiloista Kuopiossa
Teknologiakeskuksiin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Technopolis neuvottelee merkittävästä aiesopimuksesta tilojen vuokraamiseksi Savonia-ammattikorkeakoululle Kuopiossa. Savonian yhtymähallitus hyväksyi Technopoliksen tarjouksen vuokrasopimuksesta aiesopimuksen pohjaksi kokouksessaan 16. joulukuuta. Hyväksytty tarjous koskee yhteensä 33 000 neliön tiloja.
Teknologiakeskuksiin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Technopolis neuvottelee merkittävästä aiesopimuksesta tilojen vuokraamiseksi Savonia-ammattikorkeakoululle Kuopiossa. Savonian yhtymähallitus hyväksyi Technopoliksen tarjouksen vuokrasopimuksesta aiesopimuksen pohjaksi kokouksessaan 16. joulukuuta. Hyväksytty tarjous koskee yhteensä 33 000 neliön tiloja.
Suunnitelmien mukaan Savonian toiminnot siirtyisivät kahdessa vaiheessa Technopolis Kuopion tiloihin Microkadulle. Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2013 lopulla Savonia vuokraa Technopolikselta noin 11 000 neliötä toiminnoilleen. Ensimmäisen vaiheen tilajärjestelyt on mahdollista hoitaa ilman uudisrakennuksia. Toisessa vaiheessa vuoden 2015 lopulla Savonia vuokraa lisäksi noin 22 000 neliötä. Esitetty aikataulu on kuitenkin vielä viitteellinen. Neuvoteltu vuokra-aika molempien tilojen osalta on vähintään 15 vuotta.
Sopimusmenettelyssä edetään vaiheittain solmimalla aiesopimus ja tämän jälkeen esisopimus sekä vuokrasopimus. Savonia-ammattikorkeakoulun yhtymävaltuusto tekee lopullisen päätöksen vuokrasopimuksesta 3.2.2011. Technopolis julkistaa lisätietoja, kun asiaa koskevat neuvottelut on saatettu päätökseen.
Osa Savonian tiloista jo nyt Microkadulla
Savonia-ammattikorkeakoulun tilat sijaitsevat jo nyt osittain Technopoliksen omistamassa teknologiakeskuksessa Microkadulla. Tällä hetkellä ammattikorkeakoulun tilat ovat kuitenkin useassa osoitteessa Kuopiossa ja nyt neuvoteltava sopimus mahdollistaisi Savonian siirtymisen kokonaan yhteen osoitteeseen, Microkatu 1:een.
Ensimmäisessä vaiheessa Microkadulle siirtyisivät terveysalan ja matkailu- ja ravitsemisalan toiminnot Sairaalakadun kampukselta. Savonian tavoitteena on seuraavissa vaiheissa siirtää Opistotiellä olevat tekniikan ja liiketalouden toiminnot mahdollisimman pian Microkadulle. Technopoliksen ympäristö mahdollistaa tulevan neljän vuoden kuluessa myös muotoilun koulutuksen keskittämisen samaan paikkaan ammattikorkeakoulun muiden toimintojen kanssa.
Neuvotteluita käydään kumppanuudesta, jossa Savonia saisi Technopolikselta asiantuntijatukea siirtymisten myötä tyhjiksi jäävien Sairaalakadun ja Opistotien kiinteistöjen jatkojalostamiseen. Tällä on oleellinen merkitys siirtymäaikataulun nopeaan toteuttamiseen.
Savonian mukaan Technopolis tarjoaa laajan yritysverkoston toimintaympäristössään, mikä mahdollistaa yhteistyön ammattikorkeakoulun opetus- ja tutkimustoiminnassa. Lisäksi Technopolis tarjoaa laajan kansainvälisen verkoston, jolla on merkitystä myös Savonian tulevaisuuden suunnitelmien kanssa.
Savonia on hakenut itselleen kumppania Savilahden alueelle rakentuvan kampuksensa toteuttamiseksi sen jälkeen kun yhteistyö Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa ei johtanut toivottuun lopputulokseen.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Technopolis ja Savonia neuvottelevat 33000 neliön tiloista Kuopiossa”