Kokeile kuukausi maksutta

Omakotitalorakentaja sai työnantajana sakot putoamistapaturmasta

Pirkanmaan käräjäoikeus on 21. kesäkuuta tuominnut työnantajana toimineen lempääläläisen omakotitalorakentajan sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Käsiteltävänä oli huhtikuussa 2010 sattunut työtapaturma, jossa sekä työnantaja että työntekijä putosivat rakenteilla olevan omakotitalon seinustalle tehdyiltä puurakenteisilta telineiltä niiden työtason romahdettua. Molemmat loukkaantuivat pudottuaan 4,3 metrin korkeudelta alas.

Pirkanmaan käräjäoikeus on 21. kesäkuuta tuominnut työnantajana toimineen lempääläläisen omakotitalorakentajan sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Käsiteltävänä oli huhtikuussa 2010 sattunut työtapaturma, jossa sekä työnantaja että työntekijä putosivat rakenteilla olevan omakotitalon seinustalle tehdyiltä puurakenteisilta telineiltä niiden työtason romahdettua. Molemmat loukkaantuivat pudottuaan 4,3 metrin korkeudelta alas.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue totesi, että rakennustelineet olivat työturvallisuusmääräysten vastaiset, koska niissä ei ollut asianmukaista nousutietä, työtaso oli osin tehty irtolankuista ja telineistä puuttui suojakaiteita ja välijohteita. Telineistä ei ollut tehty mitään työturvallisuusmääräysten edellyttämiä lujuuslaskelmia eikä suunnitelmia. Työnantaja ei ollut tarkastanut telineitä ennen niiden käyttöönottoa.

Työnantaja vetosi oikeudessa siihen, että työntekijä oli itse rakentanut telineet ja että hän maallikkona oli luottanut työntekijän ammattitaitoon asiassa. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että käyttöönotetut telineet olivat niin vaaralliset ja huteran näköiset, että niin sanotun maallikkotyönantajankin olisi pitänyt ymmärtää, että ne eivät ole turvalliset.

Käräjäoikeus totesi, että telineet olivat työturvallisuusmääräysten vastaiset ja että työnantaja oli laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia työntekijän turvallisuudesta työssä sallimalla telineen käytön työmaallaan. Työnantajan katsottiin syyllistyneen huolimattomuudesta työturvallisuusrikokseen.

Työnantajana toiminut omakotitalon rakentaja tuomittiin 30 päiväsakon eli 930 euron sakkorangaistukseen. Lisäksi työnantaja tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen saamana hyötynä 600 euroa ja erilaisia korvauksia työntekijälle 400 euroa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Omakotitalorakentaja sai työnantajana sakot putoamistapaturmasta”

  1. no halvemmaksi tuokin tulee näköjään kuin vuokrata tellingit talon ympärille. Hyvä tietää.

  2. Työntekijällä ei tässäkään tapauksessa ole mitään vastuuta…

  3. Eipä noilla tuomioilla ole mitään pelotevaikustusta siihen, että asiat tehtäisiin tai yritettäisiin tehdä rakennustyömailla oikein ja työturvallisuusmääräysten mukaisesti. Kunnon telineet talon ympäri tai osalle sitä maksaa äkkiä väh.2-5 kertaa enemmän kuin sakkorangaistus kokonaisuudessaan. Eli työturvallisuusrikkomuksista saadut rangaistukset eivät ole missään suhteessa työturvallisuuspuutteista ja -välinpitämättömyydestä saatuihin hyötyihin nähden.

    1. On totta, ettei kyseisen kokoluokan rangaistuksilla ole juuri merkitystä. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että tällaisessa tapauksessa työntekijällä pitäisi myös olla jonkinlainen vastuu omista tekemisistään.

      Kun omakotitaloa rakennuttava on ns. maalllikko, kuten tässä tapauksessa, kyllä hän olettaa ammattilaisen osaavan asiansa. Vaikka rakennuttaja tällaisessa tapauksessa huomaisikin telineiden olevan huterat, on hänellä varmasti aikamoinen kynnys lähteä neuvomaan ammattilaista omassa työssään ja työturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Se on vähän sama asia kuin jos oppilas lähtee neuvomaan opettajaa, että ”ei tätä näin kuulu tehdä”.

      1. Mahtoiko olla luvanalainen työ, jossa tarvittiin vastaavaa työnjohtajaa? Ehkä ei. Toisaalta sekin vastuu on jaettu tilaajan kanssa, jos tehtävä ei ole kokopäiväinen. Näissä laiminlyöntitapauksissa pitäisi tapaturman kulut maksavan tahon ja yhteiskunnan periä kulut korkoineen tilaajalta. Siitä pitäisi tehdä lakimääräistä. Tyhmyydestä ja laiminlyönneistä pitää maksaa muutakin kuin sakko. Raha taitaa olla se ainoa konsultti, jos tieto vain asiasta kulkisi. Pientalorakentaminen on villilänsi, jossa käytännössä on vain viidakon lait. Moni tilaaja toimii ohjeista huolimatta täysin omapäisesti ja kysymättä kaikessa mahdollisessa. Ongelmien synnyttyä valitellaan ammattilasten osaamista, vaikka syy oli itsessä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat