Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

NCC kiihdyttää Pietarin alueella

Pietarin keskustasta koilliseen kaupungin ja Leningradin alueen rajalla sijaitsevan Murinon taajaman läheisyyteen ilmestyi NCC:n logo. 6,6 hehtaarin tontilla on starttaamassa Eland-nimisen asuintalokorttelin rakentaminen. Yhteensä NCC rakentaa Murinoon seitsemässä vaiheessa seitsemän 25-kerroksista täyselementtitaloa. Kokonaispinta-ala on 135 000 neliötä, asuntoja tulee yhteensä 2 670. Hankkeen arvo on 200 miljoonaa euroa. Vuonna 2013 valmistuvassa ykkösvaiheessa valmistuu 482 asuntoa.

Pietarin keskustasta koilliseen kaupungin ja Leningradin alueen rajalla sijaitsevan Murinon taajaman läheisyyteen ilmestyi NCC:n logo. 6,6 hehtaarin tontilla on starttaamassa Eland-nimisen asuintalokorttelin rakentaminen. Yhteensä NCC rakentaa Murinoon seitsemässä vaiheessa seitsemän 25-kerroksista täyselementtitaloa. Kokonaispinta-ala on 135 000 neliötä, asuntoja tulee yhteensä 2 670. Hankkeen arvo on 200 miljoonaa euroa. Vuonna 2013 valmistuvassa ykkösvaiheessa valmistuu 482 asuntoa.

Kuuntele juttu

Aluejohtaja Juuso Hietanen kertoo, että asuntojen varaukset ovat jo alkaneet. Elandin asunnot ovat edullisempia kuin kaupungin toisessa päässä rakenteilla olevassa ylemmän luokan Swedish Krona-kohteessa. Hietasen mukaan kyseessä on eri segmentti, joka pyritään hoitamaan kustannustehokkaasti. Hän vakuuttaa, että laatu on kuitenkin sama.

”Emme voi omissa laatustandardeissa mennä alaspäin.”

Samassa suunnassa noin 10 kilometrin päässä Pietarista Laatokalle ovat loppusuoralla NCC Villagen valmistelut Vsevolozhskissa. OOO NCC:n nettisivuilla ensi vuoden alussa käynnistyvää hanketta markkinoidaan uutena elämäntapakonseptina, joka perustuu ruotsalaiseen rakennusteknologiaan. Parvekkeet on lasitettu, asuntojen viimeistelyaste on sama kuin pohjoismaissa. Uutta venäläisittäin on koneellinen poistoilmanvaihto. Viiteen vaiheeseen jakautuvassa hankkeessa lähes 20 hehtaarin tontille on tulossa 37 kuusikerroksista taloa, kokonaispinta-ala on 95 454 neliötä ja asuntoja tulee 1 521.

”Se on kuin lähiö jossain Helsingin tai Tukholman alueella. NCC Village on enemmän paikalla rakennettu. Osittain voi tulla kuorielementtejä”, Hietanen sanoo.

Hietasen mukaan NCC pyrkii profiloitumaan Venäjällä ruotsalaisena, pohjoismaisena yhtiönä. Suomalaisia rakennusliikkeitä on niin monta, että täytyy erottua jollakin tavalla.

”Me puhummekin enemmän Skandinaviasta, olemme Nordic-ryhmä.”

Hietanen kehuu, että asuntokauppa vetää Pietarissa tällä hetkellä hyvin. Alkuvuodesta rakennuskustannukset olivat nousemassa. Nyt maailmanmarkkinoiden epävarma tilanne hillitsee hintojen nousua. Rakennusliikkeet arvioivat, että jos nostetaan hintaa, tilaukset voivat jäädä tekemättä. Asiakkaat eivät juuri seuraa maailman talouden menoa.

”Täytyy muistaa, että Venäjällä maailmanmarkkinatilanne ei ole uutisissa samalla lailla kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Pietarissa ei vielä mitenkään näkyvästi venytetä ostopäätöstä. Nekin venäläiset, jotka tietävät, mikä on tilanne, ostavat asuntoja turvatakseen säästönsä. Täällä epävarma tilanne voi tulla pamauksena.”

Maailmanmarkkinoita enemmän paikalliseen rakentamiseen vaikuttaa politiikka – Pietarin kuvernöörin vaihtuminen ja lähestyvät Duuman vaalit. Tähän asti rakentamisen kärjessä ovat olleet suurinvestoinnit. Hietanen ennakoi, että asuntorakentamiseen panostamaan enemmän, koska se on äänestäjiä kiinnostava asia. Myös toiseen tavallista kaduntallaajaa kiinnostavaan asiaan satsataan.

”On varmaa, että lumen siivoamiseen keskitytään ensi talvena.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NCC kiihdyttää Pietarin alueella”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat