Korttelitalo Kanava valmistui Helsingin Aurinkolahteen
Helsingin Aurinkolahteen on valmistunut uusi Korttelitalo Kanava, jossa aloittavat syyslukukaudella toimintansa Aurinkolahden peruskoulun Kanavan sivukoulu ja Päiväkoti Kanava. Kaksikerroksisen uudisrakennuksen laajuus on noin 3 115 bruttoneliötä. Korttelitalon rakennustyöt käynnistyivät keväällä 2011, ja talo valmistui kesäkuussa 2012. Hankkeen arvonlisäveroton kustannusarvio oli 8,7 miljoonaa euroa.

Korttelitalon rakennuttamistehtävistä vastasi HKR-Rakennuttaja ja tilaajana toimi Helsingin kaupungin kiinteistövirasto. Pääsuunnittelija oli Arkkitehtitoimisto LPV Oy.
Koulu on suunniteltu kahdelle erityisopetusryhmälle ja 120 oppilaalle. Päiväkodissa on tilat 63 lapselle ja henkilökunnalle.
Peruskoululle ja päiväkodille on omat solualueet ja henkilökunnan tilat, ruokasali ja liikuntatila tulevat yhteiseen käyttöön. Tiloja voidaan käyttää iltapäivätoiminnassa sekä iltaisin ja viikonloppuisin asukkaiden kokoontumis-, harrastus- ja kulttuuritoimintaan.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Korttelitalo Kanava valmistui Helsingin Aurinkolahteen”