Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Loimaalla aloitetaan pilaantuneen maaperän puhdistustyö

Loimaan Kemppilänkadulla aloitetaan pilaantuneen määperän puhdistaminen. Työn on arvioitu kestävän elokuusta marraskuuhun. Työn urakoitsijana toimii Läänin Kuljetus Oy ja puhdistamista ohjaavana asiantuntijana Insinööritoimisto Gradientti Oy. Puhdistamistyön arvioitu kustannus on noin 1,3 miljoonaa euroa ja poistettavan maan määrä noin 6 800 kuutiometriä.

Loimaan Kemppilänkadulla aloitetaan pilaantuneen määperän puhdistaminen. Työn on arvioitu kestävän elokuusta marraskuuhun. Työn urakoitsijana toimii Läänin Kuljetus Oy ja puhdistamista ohjaavana asiantuntijana Insinööritoimisto Gradientti Oy. Puhdistamistyön arvioitu kustannus on noin 1,3 miljoonaa euroa ja poistettavan maan määrä noin 6 800 kuutiometriä.

Kuuntele juttu

Puhdistettava noin 1,3 hehtaarin alue toimi ennen sahan varastointikenttänä. Tuolloin käytetyt puutavaran sinistymisenestoaineet aiheuttivat maaperän pilaantumisen. Alueella tehtiin ympäristöviranomaisen aloitteesta vuosina 2008–2010 maaperäselvityksiä, joissa todettiin haitta-aineiden aiheuttavan terveysriskin alueen asukkaille.

Poistettava maa sisältää puutavaran sinistymisenestoon käytettyjen aineiden epäpuhtauksina olleita dioksiini- ja furaaniyhdisteitä (PCDD/F-yhdisteet). Asuinkäytössä olevilta kiinteistöiltä poistetaan maat, joissa PCDD/F-yhdisteiden pitoisuudet ylittävät pitoisuuden 10 ng/kg. Puistoalueella vastaava arvo on 100 ng/kg. Poistetut maa-ainekset kuljetetaan Forssan Kiimassuolle Suomen Erityisjäte Oy:n jäteasemalle, jolla on lupa ottaa vastaan pilaantunutta maa-ainesjätettä.

Maaperän pilaantumisen aiheuttanut saha on lopettanut toimintansa jo 1970-luvulla, eikä siis voi vastata puhdistamiskustannuksista. Näin ollen puhdistaminen tehdään Loimaan kaupungin ja valtion yhteistyönä, niin sanottuna valtion jätehuoltotyönä. Valtio maksaa puhdistamisen kustannuksista 40 prosenttia tai enintään 524 000 euroa. Loppuosa kustannuksista jää Loimaan kaupungille. Myös alueen asukkaat osallistuvat puhdistamiseen merkittävällä kustannus- ja työpanoksella, johon sisältyvät muun muassa piharakenteiden purku ja takaisinrakentaminen sekä pihakasvillisuuden uusiminen.

Vastaavanlaisia, laajahkojen asuinalueiden puhdistamistöitä on Suomessa tehty esimerkiksi Lappeenrannan Huhmarniemessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Loimaalla aloitetaan pilaantuneen maaperän puhdistustyö”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat