Kauppakeskus Willa avattiin asiakkaille Hyvinkään keskustassa
SRV:n toteuttama kauppakeskus Willan toinen vaihe on valmistunut ja avannut ovensa asiakkaille torstaina 18. lokakuuta Hyvinkäällä. Kauppakeskus sijaitsee aivan Hyvinkään ydinkeskustassa Hyvinkää-salin, kirjaston ja Wanhan Villatehtaan välissä. Willan toisen vaiheen kokonaisala on noin 35 000 neliötä, joka jakautuu neljään kerrokseen. Kolme ylintä kerrosta on liiketiloja, ja alin kerros toimii autopaikoitustilana.
SRV:n toteuttama kauppakeskus Willan toinen vaihe on valmistunut ja avannut ovensa asiakkaille torstaina 18. lokakuuta Hyvinkäällä. Kauppakeskus sijaitsee aivan Hyvinkään ydinkeskustassa Hyvinkää-salin, kirjaston ja Wanhan Villatehtaan välissä. Willan toisen vaiheen kokonaisala on noin 35 000 neliötä, joka jakautuu neljään kerrokseen. Kolme ylintä kerrosta on liiketiloja, ja alin kerros toimii autopaikoitustilana.

Hyvinkäällä kauppakeskuksen sijoittuminen ydinkeskustaan oli strateginen valinta, jonka toteutumiseksi kiinteistön omistajat ja Hyvinkään kaupunki ovat tehneet määrätietoista yhteistyötä.
”Tyypillisesti uudet kauppakeskukset on sijoitettu Suomessa moottoritien varsiin ja hypermarketit niin sanotuiksi peltomarketeiksi keskustan ulkopuolelle. Halusimme kuitenkin parantaa keskustan kaupallisia palveluja ja lisätä erityisesti erikoiskaupan tarjontaa. Ydinkeskustassa palvelut ovat helposti kaikkien saavutettavissa kävellen, pyörällä, julkisilla liikenneyhteyksillä tai autolla”, Hyvinkään kaupungin toimialajohtaja Jyrki Mattila toteaa.
Keskuksen omistavat Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma sekä kiinteistörahasto CapMan RE II Ky:n ja Finesco Invest Oy:n yhteisesti omistama Kiinteistö Oy Ficre.
”Koko ydinkeskustan ilme on nyt muuttunut ja asiakasvirrat tulevat uuden keskuksen myötä kääntymään takaisin Hyvinkään keskustaan. Tämä oli erittäin hyvin CapManille sopiva hanke, ja sen tekeminen yhteistyössä SRV:n kanssa sujui erinomaisesti”, CapManin sijoitusjohtaja Juhani Erke kertoo.
Rakennuskustannukset 150 miljoonaa
Kauppakeskuksen kaavoitus aloitettiin vuonna 2007 ja rakennustyöt käynnistyivät keväällä 2010. Kauppakeskukselle on raivattu tilaa muun muassa purkamalla tontilta kaupungintalo ja viisi muuta kiinteistöä. Willan ensimmäinen vaihe avattiin yleisölle viime maaliskuussa. Ensimmäisen vaiheen rakentamisesta vastasi YIT Rakennus Oy.
Kauppakeskuksessa on reilusti yli sata liikettä ja palvelua, joista suuri osa on paikallisille uutta myymälätarjontaa. Willa ja sen yhteydessä toimivat Anttila ja Prisma muodostavat yhdessä noin 54 000 neliön suuruisen kauppakeskuskokonaisuuden, jonka vuodelle 2015 tavoiteltu kävijämäärä on 5,5 miljoonaa.
Kaupallisen kokonaisuuden rakennuskustannukset ovat olleet yhteensä yli 150 miljoonaa euroa.
SRV toteutti keskuksen toisen vaiheen projektinjohtourakkana yhteistyössä tilaajan kanssa.
Rakennuksen kantava runkomateriaali on teräksen sekä betonin yhdistelmä ja jäykistävät kuilurakenteet betonia.
Asuntoja rakenteilla
Kauppakeskuksen yhteyteen rakennetaan myös asuntoja elävän kaupunkirakenteen mukaisesti. SRV rakentaa VVO:lle kaksi asuintornia, joihin tulee yhteensä 52 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa. SRV:n asuintornit valmistuvat alkuvuodesta 2013.
SRV:n mukaan yksi hankkeen haasteellisimmista rakennusvaiheista on ollut asuinrakennusten pohjalaattojen toteutus. Laatat valettiin massiivisina jälkijännitettyinä teräsbetonilaattoina, jotta ne voitiin sijoittaa kauppakeskuksen päälle.
Lisäksi Jussinmäen puolelle rakennetaan kaksi asuintaloa, joihin tulee noin 40 omistusasuntoa. Niiden rakentamisesta vastaa hyvinkääläinen RTA-Rakennus Oy. Rakennustöiden on suunniteltu alkavan syksyllä 2012. RTA-Rakennuksen ensimmäisen asuinrakennuksen 23 asuntoa on tarkoitus valmistua vuoden 2013 asuntomessuille.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kauppakeskus Willa avattiin asiakkaille Hyvinkään keskustassa”