Cordea Savills osti 27 miljoonalla satavuotiaan arvokiinteistön Helsingistä
YIT ja HGR Property Partners Oy ovat 20. joulukuuta allekirjoittaneet Cordea Savillsin hallinnoiman rahaston kanssa kauppasopimuksen Helsingin Ruoholahdenkatu 23:ssa sijaitsevasta vuonna 1913 valmistuneesta arvokiinteistöstä. Kiinteistön pinta-ala on noin 7 000 neliötä, ja kaupan arvo on noin 27 miljoonaa euroa. Kohteen tilat on peruskorjattu nykyaikaisiksi toimisto- ja liiketiloiksi, ja ne valmistuvat helmikuussa 2013.

Peruskorjauksen myötä kohteen tilat palvelevat paremmin käyttäjien liiketoimintaa ja samalla pidennetään kiinteistön elinkaarta. Ruoholahdenkatu 23:n päävuokralaisia ovat matkatoimisto CWT Kaleva Travel ja HOK. Käyttäjäkohtaisten tilamuutosten valmistuessa kiinteistöön muuttaa myös Oy Academic Work Suomi Ab, jonka jälkeen vapaata toimistotilaa on enää 1 400 neliötä.
Kohteelle on myönnetty joulukuussa Leed Core & Shell -normistoon perustuva Gold-tason sertifikaatti. Korkean luokituksen saamiseen vaikutti olennaisesti peruskorjauksen lisäksi kiinteistön sijoittuminen kaupunkirakenteessa niin, että useat erilaiset julkiset liikennevälineet ovat joustavasti käytettävissä.
”Iästään huolimatta rakennuksen energiatalous osoittautui erittäin hyväksi. Kokonaisuutena kohde on hyvä esimerkki siitä, miten vanha kiinteistö voi järkevillä peruskorjausratkaisuilla saavuttaa tämän päivän korkeat energia- ja ympäristötavoitteet”, YIT:n toimitilarakentamisen sijoittajatoiminnasta vastaava johtaja Seppo Martikainen sanoo.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Cordea Savills osti 27 miljoonalla satavuotiaan arvokiinteistön Helsingistä”