YIT rakentaa uuden konseptin mukaisen liikekiinteistön Vantaalle
YIT käynnistää ensimmäisen Work & Trade -konseptin mukaisen liikekiinteistön rakennustyöt Vantaan Koivuhaassa tammikuussa 2013. Heinon Tukun omistamalle tontille rakennettava uudisrakennus Work & Trade Avia on valmistuessaan kooltaan noin 4 500 neliötä. Samassa yhteydessä tontilla jo sijaitseva toimistorakennus saa uuden julkisivun. Työt valmistuvat joulukuussa 2013.

YIT:n kehittämä uusi Work & Trade -toimitilakonsepti tarjoaa hyvien kulkuyhteyksien varrelta kasvuhakuisille B2B-yrityksille kaupallisia yhdistelmätiloja, joissa toimijoiden ja lähistöllä sijaitsevien toimintojen keskittyminen parantavat kokonaispalvelua ja helpottavat asiointia.
Kiinteistön suunnittelussa on huomioitu myös energiatehokkuus ja uusiutuvan energian käyttö. Julkisivu mahdollistaa katolle toteutettavat aurinkopaneelit, joilla tuotettu energia voidaan hyödyntää esimerkiksi toimistojen jäähdytyksessä ja yleisten tilojen valaistuksessa. Energiankulutus voidaan optimoida käyttäjien tarpeiden mukaisesti, sillä jokainen liike-, varasto-, näyttely- tai myymälätila voidaan lämmittää tai jäähdyttää omina yksiköinään.
”Koivuhaan sijainti pääväylien risteyksessä lentokentän läheisyydessä tekee alueesta vetovoimaisen. Work & Trade Avia tarjoaa teollisuutta ja rakentamista palvelevalle sektorille yhdistelmätiloja ja vahvistaa Koivuhaan vetovoimaa. Hyvänä esimerkkinä tästä on myös ankkurivuokralainen, teollisuustarvikkeiden ja -komponenttien toimittaja Tools, jolle valmistuu kohteeseen Suomen pääkonttorin lisäksi noutovarasto”, yksikön johtaja Tapio Salo YIT:stä sanoo.
YIT on ollut vahvasti kehittämässä Koivuhaan aluetta jo aiemmin rakentamalla muun muassa Koivuhaan Liikekeskuksen, MotorCenter Avian ja Kiinteistö Oy Maalin.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “YIT rakentaa uuden konseptin mukaisen liikekiinteistön Vantaalle”