Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

SRV rakentaa Vaasaan Bilteman

SRV aloittaa kesäkuussa 2013 Bilteman liiketilojen rakentamisen Vaasan Klemettilään. Bruttoalaltaan 4 500 neliömetrin ja tilavuudeltaan 32 000 kuutiometrin kokoisen liiketilan arvioitu valmistumisaika on helmikuussa 2014. Tulevan Bilteman kanssa samassa pihapiirissä toimii jo SRV:n rakentama K-Rauta.

Kuuntele juttu

”Bilteman tulo Vaasan Klemettilän alueelle vahvistaa entisestään SRV:n kehittämän kaupallisen kokonaisuuden vetovoimaisuutta. Klemettilä sijaitsee lähellä Vaasan keskustan ruutukaava-aluetta ja alueen saavutettavuus on huippuluokkaa”, SRV Rakennuksen projektipäällikkö Eero Laitala kertoo.

Biltema Suomi Oy:n toimitusjohtaja Tommy Dolivo kertoo yhtiön olleen jo pitkään kiinnostunut Bilteman perustamisesta Vaasaan.

Tavoitteena on, että Vaasan Bilteman avajaisia päästään viettämään huhtikuun 2014 alkupuolella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV rakentaa Vaasaan Bilteman”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat