Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Skanska sai 56 miljoonan euron tieurakan Pohjanmaalla

Skanska ja Liikennevirasto ovat tehneet sopimuksen Seinäjoen itäpuolelta kulkevan ohikulkutien rakentamisesta. Valtatiehen 19 kuuluva tieosuus ulottuu Ilmajoelta Nurmoon. Kahdessa vaiheessa toteutettavan ohikulkutien rakennustyöt aloitetaan elokuussa 2013, ja koko urakka päättyy marraskuun lopussa 2016. Urakkasopimuksen arvo on noin 56 miljoonaa euroa, ja se käsittää sekä tien suunnittelun että toteutuksen.

Skanska ja Liikennevirasto ovat tehneet sopimuksen Seinäjoen itäpuolelta kulkevan ohikulkutien rakentamisesta. Valtatiehen 19 kuuluva tieosuus ulottuu Ilmajoelta Nurmoon. Kahdessa vaiheessa toteutettavan ohikulkutien rakennustyöt aloitetaan elokuussa 2013, ja koko urakka päättyy marraskuun lopussa 2016. Urakkasopimuksen arvo on noin 56 miljoonaa euroa, ja se käsittää sekä tien suunnittelun että toteutuksen.

Kuuntele juttu

Urakkasopimukseen sisältyy noin 16 kilometriä valtatietä sekä 17 siltaa, joista yksi ylittää Seinäjoen. Lisäksi yksi silloista ylittää Tampere−Seinäjoki-radan ja yksi Haapamäen radan, jota käytetään lähinnä rahtiliikenteeseen.  

”Rakentaminen etenee yhtä aikaa monessa eri paikassa: esimerkiksi sillat toteutetaan siten, että niitä on työn alla noin 6−7 kerrallaan”, Skanska Infran projektipäällikkö Sami Immonen kertoo.

Urakan työllistävä vaikutus on merkittävä. ”Enimmillään hankkeen työmaiden miesvahvuus on noin 200 henkeä.”

Nykyisellään valtatie 19 kulkee Seinäjoen keskustan läpi. ”Liikenteen ruuhkautuminen keskusta-alueella heikentää liikenneturvallisuutta ja keskustan viihtyisyyttä. Uusi tielinjaus erottaa toisistaan paikallisen ja pitkän matkan liikenteen. Ohikulkutien liikenneturvallisuudesta tulee erittäin hyvä keskikaiteen ja eritasoliittymien ansiosta”, Liikenneviraston projektipäällikkö Ari Mäkelä sanoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Skanska sai 56 miljoonan euron tieurakan Pohjanmaalla”

  1. Lemminkäinen irtisanoo ja Skanska palkkaa??

  2. kukaan ei oikeasti halua työskennellä skanskalla infratöissä – alan huonoimpia työnantajia. Osti Sorasetissakin pelkkää ilmaa ja kaikki kykenevät ihmiset jättivät oston jälkeen yhtiön. Hukkuva laiva.

    1. Huh-huh. Taisit olla niitä ”kykeneviä”…No, jokainen saa toki valita työnantajansa, niin kauan kun kelpaa niille.
      Skanska on saanut viime päivinä parikin isoa infrahanketta, joten skanskalaisilla on sentään töitä.

  3. Skanska on kokonaisuudessaan verhoutunut monien kulissien taakse,on monenmoista näennäistä laatu ja työturvallisuus järjestelmää ,joita eivät kykene edes itse noudattamaan.Mikä v:n LTT muka ko.puljulla on ,kysynpähän vaan.5 miksiä hoetaan kuin hullunlehmän tautiset suu vaahdossa jne….koomista kaksinaamaisuutta ja epä ammattimaista toimintaa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat