Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

SRV sai valmiiksi kahden kerrostalon hankkeen Keravalla

SRV on saanut valmiiksi kahdesta rakennuksesta muodostuvan asunto- ja liikekortteli Keravan Akatemian. Kahdessa viisikerroksisessa rakennuksessa on yhteensä 76 asuntoa, joiden koot ovat 41,0–129,5 neliötä. Talon ensimmäiset asukkaat muuttavat uusiin koteihin maanantaina 30. syyskuuta. Korttelissa on myös autohalli, jossa on 79 paikkaa.

Kuuntele juttu

Asunnoista runsas kymmenen on vielä myymättä. ”Asuntojen myynti on sujunut hyvin. Merkittävä osa asukkaista on muuttanut Keravan keskustaa ympäröivistä kaupunginosista”, SRV:n asuntoliiketoiminnasta vastaava Antero Nuutinen sanoo.

Keravan Akatemia rakennettiin Keravan vanhan kirjaston tontille. Kohteen katutasossa on liiketiloja, jotka on kokonaisuudessaan jo vuokrattu. Liiketiloihin sijoittuvat Handelsbanken ja apteekki. Lisäksi keskustan muut palvelut sekä rautatie- ja bussiasema ovat kävelyetäisyydellä.

”Keravan keskusta uudistuu tulevina vuosina merkittävästi useiden kortteleiden osalta.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “SRV sai valmiiksi kahden kerrostalon hankkeen Keravalla”

  1. Ohhoh ! Tämäpä oli UUTINEN. Oikein kaksi kerrostaloa, ja että valmistui. Upeaa ! Onneksi olkoon !

  2. Kieltämättä ylittää uutiskynnyksen. Aika monet SRV:n hankkeet ovat kesken, eri oikeusasteissa. Ja lisää rosiskeikkaa pukkaa.

    1. SRV ei enää kykene vedättämään osakekurssia uusilla tai mahdollisesti joskus tulevilla projekteilla. Nyt täytyy ratsastaa jo valmistuneilla kohteilla.

      1. Aina sama yritys paneteltavana vaihtakaa levyä kateelliset.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat