Kokeile kuukausi maksutta

Googlelta uusi jättisijoitus Suomeen: 450 miljoonaa euroa

Hakukoneyhtiö Google investoi Haminan datakeskukseensa 450 miljoonaa euroa lähivuosina. Uusi sijoitus tehdään aiemmin kerrottujen 350 miljoonan euron lisäksi.

Hakukoneyhtiö Google investoi Haminan datakeskukseensa 450 miljoonaa euroa lähivuosina. Uusi sijoitus tehdään aiemmin kerrottujen 350 miljoonan euron lisäksi.

Yhtiö kertoi asiasta datakeskuksen rakennustyömaalla tilaisuudessa, jossa oli paikalla myös pääministeri Jyrki Katainen (kok.). Kataisen mukaan kyseessä on yksi suurimmista suorista kansainvälisistä investoinneista Suomeen.

”Suomi tarvitsee lisää suoria ulkomaisia investointeja kasvun ja työllisyyden lisäämiseksi”, hän sanoi.

Kataisen mukaan datakeskusten kannalta hallituksen sopima sähköveron ale on keskeinen. Se vaatii vielä EU-hyväksynnän. Lisäksi valmistellaan Itämeren tietoliikennekaapelia. Katainen uskoo, että uudistukset houkuttelevat Suomeen uusia sijoituksia.

Google osti vuonna 2009 Stora Enson entisen Summan paperitehtaan. Yhtiö kertoi halunneensa datakeskukselle paikan, jota voi myös laajentaa.

Googlen mukaan uudet rakennustyöt tarjoavat laajimmillaan työtä 800 insinöörille ja rakennustyöntekijälle, joista suurin osa on suomalaisia.

Haminan palvelinkeskus työllistää tällä hetkellä täysipäiväisesti noin 125 ihmistä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Googlelta uusi jättisijoitus Suomeen: 450 miljoonaa euroa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat