HSY investoi yli 400 miljoonaa euroa lähivuosina
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä investoi vuonna 2014 yhteensä 132 miljoonaa euroa ja kolmen vuoden suunnittelujaksolla kaikkiaan noin 408 miljoonan euron arvosta. Vesihuoltoon HSY investoi ensi vuonna yli 103 miljoonaa euroa.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä investoi vuonna 2014 yhteensä 132 miljoonaa euroa ja kolmen vuoden suunnittelujaksolla kaikkiaan noin 408 miljoonan euron arvosta. Vesihuoltoon HSY investoi ensi vuonna yli 103 miljoonaa euroa.
Vesihuollon ensi vuoden investoinneista 30 miljoonaa euroa on jäsenkuntien laajenemisrakentamisen edellyttämiä verkostoinvestointeja. Keskeisiä rakentamisalueita Helsingissä ovat Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruunuvuorenranta. Espoossa merkittävimpiä kohteita ovat Tapiolan keskus ympäristöineen, Kivenlahti, Saunaniemi, Kauklahti, Nupurinkallio sekä Laaksolahti. Vantaalla rakentamisen painopiste on Kivistössä, Keimolanmäessä sekä Tikkurilan keskustassa. Haja-asutusalueiden vesihuoltokohteista merkittävin on Espoossa sijaitseva Viiskorpi–Pakankylän alue.
Vesihuollossa lisätään puhdistuskapasiteettia, parannetaan toimintavarmuutta ja vähennetään ympäristökuormitusta. Tärkeitä investointikohteita ovat Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen prosessien perusparannus ja kapasiteetin nosto sekä Pitkäkosken uuden alavesisäiliön rakentaminen. Vedenjakelua tehostetaan muun muassa Länsi-Espoon runkovesijohdon rakentamisella. Myös Kivistön runkovesijohtolinjojen rakentaminen käynnistyy suunnittelukaudella. Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla saadaan käyttöön 9. biologinen puhdistuslinja. Uuden jäteveden puhdistuslaitoksen rakentaminen Espoon Blominmäkeen alkaa vuonna 2015. Laitos valmistuu vuonna 2020. Vesijohtoja saneerataan vuosittain 6–7 miljoonalla ja viemäriverkostoa lähes 15 miljoonalla eurolla.
Investoinnit jätehuoltoon ovat vuonna 2014 lähes 27 miljoonaa euroa. Suurimmat investointikohteet ovat biojätteen mädätyslaitos Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksessa Espoossa sekä Vantaan Ruskeasannan Sortti-asema, jonka arvioidaan olevan toiminnassa keväällä 2015. Kirkkonummen Sortti-asema rakentuu vuosien 2016–2017 aikana. Jatkossa jätehuollon investointitaso laskee merkittävästi, mikä keventää jätehuoltomaksujen korotuspainetta tulevina vuosina.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “HSY investoi yli 400 miljoonaa euroa lähivuosina”