Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

SRV rakentaa VTT:lle Ydinturvallisuustalon

SRV rakentaa VTT:lle Otaniemeen Ydinturvallisuustalon ydinturvallisuuden tutkimusta varten. Urakan tilaajana on Senaatti-kiinteistöt. Talon rakennusurakka on arvoltaan noin 30 miljoonaa euroa.

SRV rakentaa VTT:lle Otaniemeen Ydinturvallisuustalon ydinturvallisuuden tutkimusta varten. Urakan tilaajana on Senaatti-kiinteistöt. Talon rakennusurakka on arvoltaan noin 30 miljoonaa euroa.

Kuuntele juttu

SRV:n ja Senaatti-kiinteistöt Oy:n välinen urakkasopimus on Senaatti-kiinteistöjen lanseeraama uudenlainen sopimusmalli, kärkihankeallianssisopimus. Sopimuksessa on kiinteä palkkio, jonka lisäksi SRV:n on mahdollista saada lisäpalkkioita eri avaintulosalueista.

Ydinturvallisuustalo on ensimmäinen kärkihankeallianssisopimuksen pohjalta allekirjoitettu urakkasopimus. Jatkossa Senaatti-kiinteistöjen tarkoitus on toteuttaa kaikki tärkeimmät ja suurimmat hankkeet Suomessa tällä sopimusmallilla.

Ydinturvallisuustaloon keskistetään eri puolilla Otaniemeä nyt tehtävä ydinturvallisuuden tutkimus. Ydinturvallisuustalo koostuu toimisto- ja tutkimusosasta. Nelikerroksinen toimisto-osa toteutetaan uudentyyppisenä monitilatyöympäristönä. Tutkimusosa on osin upotettu kallioon ja sisältää erilaisia ydinturvallisuustutkimuksen tiloja. Koko talon laajuus on 8 772 m2.

Ydinturvallisuustalon rakennustyöt alkavat kevään aikana. Toimisto-osa luovutetaan VTT:lle tammikuussa 2016, tutkimusosa toukokuussa 2016 ja koko kohde joulukuussa 2016.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “SRV rakentaa VTT:lle Ydinturvallisuustalon”

    1. Halpaahan tuo on kuin saippua kun kaverit hoitaa keikan. Juuri passeli malli tuo uusi kumppanimalli hoitaa suhdetoimintaa…Eihän SRV tätä tekisikään jos olisi oikea kilpailu. Virtuaalirakennusliike on joko muuttanut kilpailun ehtoja kuten esim.kalasatamassa ja musiikkitalossa, tai sitten kaverit hoitaa keikkoja.Ja ne oikeat kilpailut jotka SRV on voittanut ovatkin valmistumisen jälkeen oikeudessa.

  1. Srv:n urakoissa on aika paljon ongelmia, miten sitten tälläisessa hankkeessa eräässä projektissa työnjohtaja totesi että ”ihan paskaa on tehty mutta ei voi mitään” (uusi seinä aivan vinossa) katot vuotaa ja virumiesten ja polskien laatoituksissa on isoja ongelmia.. mutta halvalla tehtiin

  2. Kärkihankeallianssisopimus. Kaksi osapuolta. Monta hintaa. Tosiaankin senaatti osaa tehdä kärpäsestä härkäsen.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat