Kokeile kuukausi maksutta

Asuntoministeri Viitanen selvityttää kotitalousvähennyksen käyttöä taloyhtiön remonteissa

Viestintä- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) aikoo selvityttää, olisiko mahdollista laajentaa kotitalousvähennys koskemaan myös taloyhtiöiden tekemiä korjauksia. Hän kertoi asiasta 24.11.2014 ilmestyneessä Marraskuun valot -blogissaan.

Viitanen  toi blogissaan esiin tyytyväisyytensä siitä, että hänen esittämänsä korjaustoiminnan määrärahalisäykset menivät hallituksen sisällä läpi ja päätyivät hallituksen tekemään tarkentavaan budjettiesitykseen.

Viitanen esitti, että ensi vuoden budjettiin lisätään 4 miljoonaa euroa määräaikaisia avustuksia asuinalueiden elinvoiman edistämiseksi sekä eriytymisen ehkäisemiseksi. Jos esitys menee läpi eduskunnassa, määrärahat nousisivat 8 miljoonaan euroon.

Lisää panostusta tarvitaan Viitasen mukaan myös siihen, että nykyisiä asuntoja voitaisiin korjata muun muassa vanhenevan väestön kotona asumiseen sopiviksi. Siksi hän ehdotti, että ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman (2013–2017) toteuttamiseen lisättäisiin 5 miljoonaa euroa vanhusten ja vammaisten kotona asumisen tukemiseen sekä hissien jälkiasentamiseen.

”Myös tämä ajatus sai vastakaikua muilta ministereiltä ja niinpä korjausavustuksia on käytettävissä vuonna 2015 yhteensä 40 miljoonaa euroa”, Viitanen toteaa blogissaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Asuntoministeri Viitanen selvityttää kotitalousvähennyksen käyttöä taloyhtiön remonteissa”

  1. Eikäs tässä ollut alunperin tavoiteena karsia pimeitä urakoita kylppäri- ja keittiöremonteissa.
    Taloyhtiöillä on nyt ilmoitusvelvollisuus yli 15 000 rakennusurakoista ja harmaa talous tullee torjuttua ilman vähennysoikeuttakin.
    Jos halutaan kalastaa äänestäjiä miksi tätä ei samalla samalla voisi ulottaa omakotirakentajille. Nyt tulee turhaa byrokratiaa kun pitää hakea ensin loppuleima ja vasta sitten tilaus lämpöpumpusta sisälle.

  2. Ei tule onnistumaan tuo kotitalousvähennysasia osakehuoneistojen kohdalle. Osakeyhtiöt ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä. Ei yksityinen ihminen voi vähentää verotuksessaan osakeyhtiön menoja, eikä osakeyhtiö yksityisen ihmisen, tai toisinpäin, eli saada lisäveroja toiselta.

    Tuo on aivan perusperiaate verotuksessa. Jos tuo raja purettaisiin, seuraisi melkoisen sekava vyyhti, johon liittyisi niin monenlaisia veronkiertomahdollisuuksia, että niitä en ala tässä edes käsitellä (moni voisi perustaa tuollaisen uudistuksen myötä 1 omistajan asunto-osakeyhtiöitä jo verotussyistä). Asia olisi vähän helpompi järjestää, jos osakkeenomistaja olisi sama asia kuin todellinen asukas, mutta tilanne ei useinkaan näin ole, vaan asuntoja on paljon vuokralla, lainassa, vain yhden monesta asukkaasta omistuksessa jne., mitkä sekoittavat tilannetta aika tavalla, eikä verottajalla ole nykyisin kai edes rekisteriä, joka kertoisi, ketkä henkilöt omistavat itse asumansa asunnon ja ketkä asukkaat eivät. Väestörekisterikeskukseen ilmoitettu asuinpaikka verottajalla on tiedossaan, ja kotitalousvähennys liittyykin siihen, mikä kenellekin on rekisteröity asuinpaikaksi.

  3. Ja liekö korjaaminen liian edullista nykyisillä hinnoilla, että pitää valtion rahoista alkaa pumppaamaan lisää ilmaa hintoihin. Eikö asuntoministerin pitänyt mahdollistaa asumisen halpeneminen?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat